DNF, mutta ei helpota

Etapin 2 nousut olivat pyöräni välityksillä aivan liian rankat. Jo Col d'Izoardilla olin melko pulassa, mutta koska pysähdyin Fausto Coppin muistomerkille lausumaan pyöräilyn jumalille muinaissuomalaisen rukouksen "AI VOI PERKELEEN PERKELEEN PERKELE", nousi jyrkin Granonkin sitten vielä nätisti ylös. Illalla onnistuin ostamaan ja vaihtamaan fillariin uudet eturattaat, joten kevyin välitys olisi seuraaville päiville vähän mukavampi 34/30.

Fausto Coppi & Louison Bobet

Kolmantena päivänä polvi oli kuitenkin todella kiukkuinen heti aamusta alkaen, enkä pysynyt enää edes hitaimpien ajajien mukana. Raatoauton renkaat rapisivat puolen tunnin ajan ihan mun takana kun yritin yksin nitkuttaa loivaa Lautaretin nousua tosi hitaasti ylös. Kesti pitkään ymmärtää, etten tulisi tällaisen polven kanssa millään selviämään päivän pahemmista nousuista. Neljä kilometriä ennen huippua lopulta totesin, että fuck this shit, pysähdyin ja kipusin erittäin pettyneenä raatobussiin. Tuloksena siis etapilla ja kokonaistuloksissa keskeytys.

Ajoneuvoon nouse!

Mutta vaikka etapin joutuisikin keskeyttämään, saa täällä onneksi vielä ajaa muiden mukana reitit läpi ja etapeilta saa ajatkin. Joten heti kisakylään päästyäni aloin selvittämään, mistä löytyisi sellainen velho, joka saisi polven vielä ajokuntoon. Hierojaksi satuin onneksi saamaan erittäin osaavan ja englantia puhuvan Vincentin, jolle selitin ongelman. Hän vei mut Vincent-nimisen ortopedin pedille, jossa sitten Vincenttien kanssa oikein porukalla tutkittiin missä sattuu ja missä ei. Lopputuloksena totesivat, että kipu on todennäköisesti lihasperäinen ja helpotusta yritettiin saada polven yläpuolisen lihasten hieronnalla. Hieronnan jälkeen kävin vielä parin lääkärin juttusilla ja huolellisen polven tutkimisen jälkeen diagnoosina oli "it's weird". Vikaa ei löydy ja levolla sekä kipulääkkeellä ongelma saattaa poistua tai pahentua. Joten kipulääkeresepti taskuun ja apteekin kautta hotellille.

Neljäs päivä oli onneksi "lepopäivä". Ohjelmassa vain Alpe d'Huezin aika-ajo (13,9 km 8,2 % HC) ja sen jälkeen lepoa. Aamulla laskettelin reitin alas (keskinopeus yli 40 km/h, keskitehot 0 W) ja sitten piti kivuta kelloa vastaan takaisin ylös. Koska en oikeastaan tiennyt pystynkö ajamaan nousua lainkaan, otin alun todella kevyesti. Kolmanneksen jälkeen polvessa ei tuntunut edelleenkään kipua, joten lähdin pikkuhiljaa nostamaan efforttia. Tuloksena mukavan nousujohteinen ajo. Lisäksi mielen valtasi valtaisa helpotus; ehkä pystyn ajamaan vielä seuraavinakin päivinä.

Etappi 5: Superpaha

Huomenna olisi nimittäin luvassa numeroiden mukaan viikon rankin päivä, 183 km ja yli 4600 nousumetriä. Nousuina mm Col du Glandon (25 km 5,4 % HC) ja Col de la Madeleine (19 km 8 % HC). Paree ottaa iisisti. Toivon todella, että polvi kestää lisää ajoa, sillä näitä vuoria on todella tylsää katsella pikkubussin ikkunasta.

Vaikka olihan siellä bussissa tarjolla kylmää olutta.

Raskaudesta

Tiedättekö sen jutun

... kun juoksutreeniin lähtiessä kysyy vaimolta, että "sä oot varmaan menossa jo nukkumaan?".

... kun traineripyöräilyn jälkeen avaa pain caven oven ja huomaa kämpän olevan jo pimeänä ja makuuhuoneen oven kiinni.

... kun lauantaiaamuisin altaassa pitää olla ennen seitsemää.

... kun potee huonoa omaatuntoa jos on tehnyt vain yhden treenin päivässä.

Huoh, raskasta.

Raskaalta tuntuu. Nukkumaanmenoaikakin meni jo.

Tai sen toisen jutun

... kun kaiken työn ja uhrausten jälkeen kovasti odotettu kilpailu menee hienosti.

... kun on ironMIES ja palaa kotiin yli kolmen viikon kisareissulta.

... kun vaimolle ostettu tuliaiskoru on Ídolo de Tara, muinaisen hedelmällisyyden jumalattaren symboli.

... kun ensi kauden suunnitelmat meneekin kertaheitolla uusiksi.

Jees, raskaana.

Erittäin raskasta. Mutta tulokset ovat pysyvämpiä.

Ironman Lanzarote 2016: Uinti 3800 m

Aamutoimet

Laitoin kisa-aamuna kellon herättämään klo 04. Heräsinkin tosi reippaasti, pomppasin ylös sängystä, laitoin valot päälle ja riisuin yöasunkin, kunnes huomasin kellon olevan vasta 01:40. Tehdyt toimet siis pikakelauksella takaisin ja äkkiä takaisin nukkumaan! Seuraava herätys kellon oikeasti soidessa ei ollut ihan yhtä reipas.

Köpiksen kisan stressaamisesta ja muista virheistä oppineena olin miettinyt tarkemmin aamun aikataulun ja järjestelyt aamupalan koostumusta myöden. Heti heräämisen jälkeen kahvinkeitin päälle ja kupillinen kaffia piristykseksi. Samalla tuli nauttia energiapitoinen, mutta mahdollisimman vähän ruoansulatusta kuormittava aamupala. Aamupalaa oli testattukin jo edellisviikkojen aamu-uintien ohessa, ja se tuntui hyvältä. Aamupalaan kuului hedelmämehua, paahtoleipä maapähkinävoilla, pari pikkupakettia hunajaa. Helppoa ja nopeaa. Sen jälkeen nopea suihku ja ensimmäinen kerros aurinkorasvaa kaikkialle.

Sitten vaatteet päälle ja kamat pussiin. Vielä lisää aurinkorasvaa ja menoksi! Oli erittäin kätevää kyllä majoittua aivan kisapaikan lähistöllä hotellissa. Vaihtoalueelle oli hotellilta vain parin sadan metrin kävely, joten kyydeistä ei tarvinnut stressailla ja aikaa oli ruhtinaallisesti. Ja niin uinti-, pyöräily- kuin juoksureititkin ovat harjoituksista jo hyvin tuttuja, joten mitään yllätyksiä ei ole niissä luvassa.

Vaihtoalueella aloin käymään läpi tarkistuslistaani. Ensimmäisenä pyörä kuntoon: ilmat renkaisiin, mittari ja pullot paikalleen. Sitten muutama geeli juoksupussiin, aurinkorasva pyöräpussiin ja kaikki oli valmista. Aikaa oli lähtöön vielä reilusti, eikä bajamajaan jonottaminen kiinnostanut, joten päätin hilpaista vielä takaisin hotellille vessaan ja laittamaan märkkärin päälle. Hotellille kiivetessä saisi kätevästi vähän sykettäkin ylös.

Täysikuu valaisi ennen auringonnousua.

Hotellilta kävelin rantaan märkäpuku päällä ja suoraan tekemään uintilämmittelyä ja jumppaa. Viime viikkojen aamu-uinneissa on hieman alaselkää jomottanut, joten tein normaalia enemmän keskivartalon kiertoliikkeitä lämmittelyksi ja yritin venytellä selkää virkeämmäksi. Vielä noin 300 m uintia ja mukaan muutamia kovempia spurtteja sykettä nostamaan. Vesi tuntui lämpimältä ja tuntuma uintiin ihan loistavalta!

Toisin kuin Kööpenhaminan ja monien muiden kisojen rauhallisemmissa ns. rolling start -lähdöissä, joissa kunkin osanottajan ajanotto alkaa vasta tämän kävellessä ajanottomaton yli veteen, Lanzarotella kaikki osanottajat ovat nipussa rannalla ja yhteisestä lähtölaukauksesta koko massa juoksee veteen painimaan. Ihmisjoukossa on kuitenkin tarkoitus asettua uinnin tavoiteaikansa ja uintikykynsä mukaisesti joko edemmäs tai taaemmas.

Suunnitelma: 

"Ajattelen itselleni onnistuneen uinnin tavoiteajaksi 1:05-1:10. Hyvässä peesissä aika voi olla parempikin, joten aion ryhmittyä aika rohkeasti 60-70 min ryhmän etuosaan. Tulen ehkä yliuiduksi, mutta se ei pelaa joka pelkää. Mutta uinti on kuitenkin koko loppukisan onnistumisen kannalta erittäin ratkaisevassa asemassa, joten ennen kaikkea on tärkeää, että tästä tulee rauhallinen ja hyvin suoritettu uinti. Eli jos havaitsen, että uinti ei jostain syystä kulje odotetusti, taidan keskittyä vaan hyvin rauhalliseen suoritukseen. Kymmenenkin minuutin tappiolla uinnissa voin kuitenkin säästää monikertaisen ajan loppukisassa. Uinnista on päästävä hyvällä fiiliksellä eteenpäin. Jos aika on hyvä, niin hyvä on.

Kääntöpoijuille asti uidaan vasemmalla puolella kulkevan poijuköyden vieressä. Tuon köyden vieressä on edellisvuoden kisavideoiden perusteella todella kova ruuhka, joten uskoisin olevan parempi uida hieman kauempana köydestä. Länsi-itä-suuntainen virtaus myös painaaa uimareita köyttä kohti, joten tässäkin etu on kauempana olevalla uimarilla."

Kuinkas sitten kävikään: 

Lähtöalueella ei näkynyt mitään merkkejä eri uintivauhdeille, joten ryhmityin kohtaan, joissa arvelin 60-70 min uimareiden olevan. Viereisillä uimareilla oli 60-65 min uintivauhtitavoitteet, joten paikka tuntui hyvältä. Vieressä oli pari Teneriffalta tullutta atleettia, jotka olivat käyneet täällä kisaamassa jo vuosien ajan. Kyselin vähän vinkkejä ensikertalaiselle pitkää päivää varten. "Enjoy. Go slow. Eat." Aioin noudattaa näistä kahta.

Torven soidessa rynnättiin veteen ja ensimmäiset pari sataa metriä ensimmäiselle poijulle uin kovempaa, jonka jälkeen hidastin hieman rennompaan matkavauhtiin. Alkumatkasta tuli kyllä kontaktia edestä ja takaa ja sivuilta, mutta kuitenkin odottamaani vähemmän. Rentoon uintiin pääsi aika nopeasti. Huomasin kuitenkin, että edestä tuli ohi reilusti hitaampienkin uimareiden varpaita, vaikka luulin lähteneeni itseäni nopeampien mukana. Kääntöpoijuille mentiin vauhdikkaasti myötävirrassa ja -aallokossa. Käännöksien jälkeen paluumatka olikin vastaista virtausta ja terävää vastaaallokkoa. Viimeisten viikkojen harjoituksien ansiosta tämä oli kuitenkin jo aivan tuttua puuhaa, ja oma uintitekniikka pysyi hyvin kasassa. Ensimmäisen kierroksen loppuvaiheessa edessä oli hitaammin etenevä porukka, josta yritin tunkea pari kertaa ohi siinä onnistumatta. Tyydyin sitten uimaan rauhassa peesissä ja ohitin porukan rannalla. Toisella kierroksella ei peesipaikkoja oikein enää löytynyt, vaan uin kierroksen lähes itsekseni. Paluumatkalla tuli vähän mutkiteltua, kun tein turhan suuria korjausliikeitä uintisuuntaan.

Mittari näytti matkaksi 4063 metriä, mikä kuulostaa tosi pitkältä, vaikka uinkin vähän kauempana ja mutkittelin. Noh, aika oli kuitenkin hyvä 1:06:18 ja vauhtina noin 1:37 / 100 m. Garmin-dataa uinnista löytyy täältä.

Tämä oli mulle hyvä uinti. Hyvää kehitystä on kyllä talven aikana tullut. Tiesin jo heti uinnin alussa, että tää tulee sujumaan hyvin ja fiilis oli loistava!

Sitten upeimpaan osuuteen, eli pyöräilemään. Lue tarinan seuraava osa täältä.

Ironman Lanzarote 21.5.2016

Rautamies on Ironman. Taas! Tällä kertaa kuitenkin aika paljon tyylikkäämmällä suorituksella kuin viimeksi. Lanzaroten kilpailu oli upea kokemus ja tällä hetkellä itsetyytyväisyyden taso on aika korkealla. Ehkä muiden mielestä todella ärsyttävän korkealla, mutta so what, aion leijua tämän suorituksen tunnelmissa vielä pitkään. Ainakin seuraavaan koitokseen asti.

Mutta jälleen kerran aion kuitenkin sanoa, että huippusuoritus jäi vielä odottamaan ensi kertaa.

Pyörivä mitali, w00t! Ja finisher-paidassakin on kaulukset. Aika mehu swägä, hä?

Tässäpä kisaraporttia Ironman Lanzarote 2016 -kilpailusta. Klassiselle triathlon-tyylisuunnalle uskollisena, raportti on jälleen erittäin pitkä ja moniosainen. Ei kuitenkaan kovin vaativa.

Osa 1: Uinti
Osa 2: Pyöräily
Osa 3: Juoksu

Jos herää kysymyksiä, ehdotuksia tai muita ajatuksia tai jos vaikka pahoititte mielenne jostain, niin antakaa palautetta, sitä on aina mukava saada.

Niin ja seuratkaa & tykätkää blogin Facebook-sivusta, niin pysytte ajan hermolla!

Kesän kisoissa nähdään!

-Jouko

PS. Jos kiinnostaa lukea lisää, niin tsekkaa esim raportti Köpiksestä.

Ironman Lanzarote 2016: Juoksu 42,2 km

Lanzan juoksureitti kulkee rantakatua pitkin ja koostuu kolmesta kierroksesta. Ensimmäinen lenkki on pidempi, yhteensä 21 km. Sen jälkeen tehdään enää kaksi lyhyttä, noin 10 km lenkkiä. Henkisesti helppo.

Pyörästä luopumisen jälkeen ensimmäiset juoksuaskeleet vaihtoalueella paljain jaloin olivat kyllä todella oudon tuntuiset. Jalat olivat jo väsyneet, mutta toisaalta juoksuun tarvittavat lihakset olivat kuitenkin vielä aivan kunnossa. Aluksi ei oikein tiennyt tuntuiko juoksu hyvältä vai pahalta, piti vaan koittaa asettaa jonkilainen vauhti ja se joko onnistuu tai ei. Kipitin vaihtotelttaan, istahdin matalalle rantatuolille ja samantien molempiin takareisiin iski krampit, auts. Hetki piti tyynnytellä jalkoja, mutta samalla avustajat saivat lisättyä aurinkorasvaa niskaan ja käsivarsiin. Kun eteenpäintaivutus penkiltä taas onnistui, pystyin laittamaan sukat ja kengät jalkoihin. Oli kyllä hidas vaihto. Ja huonot penkit. Kampesin sitten itseni ylös tuolilta, keräilin tavarat pussiin ja lähdin matkaan.

Suunnitelma:

"Juoksuvauhdin tavoitteena on 4:30 /km, ja jos kaikki on sujunut kisassa suurinpiirtein suunnitelmien mukaan, uskon tuon olevan hyvin mahdollista. Mutta juoksu tulee joka tapauksessa olemaan taistelua aurinkoa vastaan ja neste- sekä energiatankkauksen suhteen sopeutumista kehon ulko- ja sisäpuolella vallitseviin olosuhteisiin.

Otan tarvittavan energian kokiksesta tai geeleistä, jos vielä uppoaa."

Kuinkas sitten kävikään:

Lähdin juoksemaan harjoituksista tuttua vauhtia, ja juoksu lähti rullaamaan oikein mukavasti. Hetken kuluttua tarkistin kellosta vauhtia: 4:15! Huh, ei näin kovaa, pitää hidastaa reilusti. Toisen hetken kuluttua uusi vilkaisu vauhtiin: 4:05! Huhhuh, nyt hitaammin jalat, oikeasti! Pian sain tasattua vauhdin tavoitteeseen ja meno tuntui oikein hyvältä. Parin kilometrin jälkeen huomasin, että vessakäynti olisi tarpeellinen ja päätin hoitaa sen alta pois heti 3 km huoltopisteellä.

Auringon paahde oli jo tosi kova, joten nestettä piti nauttia reilusti ja jatkuvasti. Otinkin vaihtopussista juoksuun mukaan kädessä kuljetettavan 3 dl juomapullon, jossa oli valmiiksi kokista. Tästä pullosta oli oikein kätevä juoda nestettä ja energiaa pienin kulauksin pitkin matkaa. Huoltopisteilläkin pullon täyttäminen kokismukista oli tosi nopeaa, eikä vauhtia tarvinnut juuri edes hidastaa. Huoltopisteillä kumosin lisäksi aina mukilliset vettä päälleni kroppaa viilentämään. Heti ensimmäisen pullon täydennysen jälkeen kuitenkin huomasin, että huoltopisteillä oleva kokis oli tosi laihaa vesilitkua. Seuraavalla pisteellä huomasin, ettei "kokista" saanut edes kaikilta huoltopisteiltä. Hitto! Ensimmäinen 21 km kuitenkin eteni suurinpiirtein tavoitevauhdissa ja sain juotua suht hyvin ja otettua yhden geelin suunnitelmani mukaisesti. Energiavaje alkoi kuitenkin kasvaa jo liian suureksi.

Juoksun tuki ja turva.

Juoksun puolivälissä iski kovasti vatsaa vääntävä nälkä. Ehkä sen laukaisi joku rantaravintolasta leijunut paistetun proteiinin tuoksu, mutta tuli heti aivan hirmuinen ruoan himo! Tässä vaiheessa huomasin vauhdinkin tippuvan reilusti, noin vitosen lukemiin, eikä ollut voimia lisätä vauhtia. Taapersin taas 3 km kohdalla olevalle huoltopisteelle, jossa pysähdyin ahmimaan banaaninpalasia ja syömään geeliä. Menin myös vessaan, mutta vasta vessassa tajusin, ettei oikeastaan mitään tarvetta ollutkaan. Ehkä aivot olivat vaan jo sen verran narikassa, että kuvittelin tarvitsevani myös vessakäynnin. Tällä huoltopisteellä tuhraantui aikaa nelisen minuuttia. Pelkkää ajanhukkaa, hmh! Olisi pitänyt jo aikasemmin ymmärtää reagoida energian puutteeseen syömällä mukana olleita kolmea geeliä tai muuta energiaa nopeammin. Varsinkin kun jo alussa tajusin kokiksen olevan liian laihaa. Noh, seuraavat kymmenen kilometriä etenin hitaammin, noin 5 min kilometrivauhdilla ja otin energiaa banaaneista ja geeleistä.

Viimeisellä kierroksella energiatasot alkoivat taas hieman palautua ja pystyin viimeisten 5 km ajaksi nostamaan vauhdin takaisin tavoitetasolle. Viimeisellä kierroksella ohittelin aika monta samalla kierroksella olevaa, joten sain hieman parannettua sijoitustani. Juoksureitti alkoi olla jo aika ahdas, joten jouduin tunkemaan välillä röyhkeästikin ihmisten ohi reitillä, kun pelkäsin ohittamieni kilpailijoiden tulevan vielä kovaa takana.

Ainoa miinuspuoli koko reitissä olikin juoksureitin ahtaus maalin lähettyvillä. Rantakadulla juoksijoille jätettiin vain pari metriä leveä, aitaamaton käytävä ja ihmisiä oli todella paljon molemmilla puolilla kannustamassa. Muuten kyllä aika mahtava tunnelma, mutta pelkäsin jonkun astuvan reitille ja aiheuttavan törmäyksen. Välillä jouduin myös hidastamaan ja odottamaan sopivaa ohituspaikkaa hitaampien ohittamiseksi.

Takaa ei kuitenkaan kukaan tullut ohi ja maalissa pääsin nostamaan kädet ilmaan 3:23:34 maratonin jälkeen. Toiseksi nopein juoksemani maraton! Juoksun Garmin-dataa täällä.

Kokonaisajaksi kirjautui 10:18:46, ikäryhmän sijoitukseksi 13 ja kokonaiskilpailun sijoitukseksi 73. Viralliset tulokset täällä. Ei läheskään täydellinen päivä, mutta ihan hyvä sijoitus kuitenkin. Ikäryhmän top 10 olisi ollut täysin saavutettavissa ja nappisuorituksella parempikin sija. Kärjen taso on vaan niin törkeän kova, että Hawaiin paikat oli luultavasti mun ulottumattomissa, mutta sen oikeastaan etukäteen jo tiesinkin. Ensi kerralla sitten!

Yksi tuhannesta ottamastani selfiestä.

No, mitäs jäi käteen? 

Reissussa olin 29.4.-23.5., eli sellaiset kolme ja puoli viikkoa. Töitä tuli tehtyä noin 50 % kuormalla. Kokonaisuutena reissu oli erittäin onnistunut, ja se tarjosi sopivassa suhteessa treeniä, lepoa ja töitä. Ja kisasuoritustakin auttoi melko paljon, että olin ehtinyt uida, pyöräillä ja juosta näissä maisemissa ja tottua saaren olosuhteisiin. Ja kun tätä yhtä kisaa varten olin kuitenkin treenannut jo noin kahdeksan kuukauden ajan, oli tosi mukava tehdä kisamatkasta vähän suurempi juttu ja nauttia siitä pidempään kuin vain muutamien päivien ajan. Kaiken rahan ja vaivan väärti.

Käteen jäi myös vakiokrääsä 2 x (mitali + uimalakki + finisher-paita) + reppu + muuta sekalaista Ironman-kamaa.

Voin kyllä vilpittömästi suositella tätä kisaa kaikille, joita kiinnostaa vähän haastavampi triathlonkilpailu. Ironman Lanzarote on tapahtuma, joka on käytävä kokemassa. Menkää, menkää, ilmoittautuminen on jo auki! Toivottavasti menen itsekin joskus vielä uudelleen. Jos herää kysymyksiä kisasta tai matkajärjestelyistä tai jos kaipaatte rohkaisua ilmoittautumiseen, niin ottakaa reippaasti yhteyttä.

Ja mitäs sitten seuraavaksi?

Tämä onkin tällä hetkellä eniten päätä vaivaava asia. Omalla arvoasteikolla Lanzaroten Ironman oli se kaikkein haastavin ja mielenkiintoisin Ironman-kisa. On kaiken maailman muita aironmänejä ja sitten on legendaarinen Ironman Lanzarote. Ja se on nyt koettu, huikeaa!

Tällä hetkellä Lanzaroten houkuttelevuudelle vetää omasta mielestäni vertoja vain Hawaiin maailmanmestaruuskisat, joten ehkäpä seuraava tavoite voisi olla yrittää karsiutua siihen mittelöön ja matkustaa Hawaiille ensi vuonna. Hmm... Karsintakisa voisi olla joku tasaisempi, "tylsempi" reitti, joku josta voisi yrittää tykittää myös kunnon ennätysajan.

Mutta mutta... Tuo vaatisi vielä tosi paljon lisää treeniä, jotta pääsisin sille tasolle. Joten laitetaanpas tämä ajatus vielä takaisin aromipesään hautumaan. Pitänee miettiä tarkemmin, haluanko alkaa panostamaan johonkin yksittäiseen projektiin niin paljon niin ajallisesti kuin rahallisestikin.

Tällä hetkellä kesäksi sovittu kisakalenteri kuitenkin näyttää aika lyhyeltä: Joroisten puolimatka ja Helsingin perusmatka. Kyllä tähän pitää vielä jotain täytettä keksiä. Mutta mitä?

Ja näin, blogi on taas saavuttanut yhden virstanpylvään, kun Rautamies Lanzarotella 2016 -projekti on näillä sanoilla saatettu onnistuneesti maaliin. Kiitos seuraajille saamastani kannustuksesta! Kiitos myös TriathlonSuomen Jarno Piikille hyvästä valmennustyöstä!

Ja hei: seuratkaa ja tykätkää blogin Facebook-sivusta, niin tiedätte mitä tapahtuu tulevaisuudessa!

Kuulemiin.

-Jouko

Ironman Lanzarote 2016: Pyöräily 180 km

Rannalta oli aika pitkä juoksu vaihtoteltalle ja sieltä pitkä juoksu pyöräilyn alkuun. Vaihto meni nopeasti, sain heti avustajilta aurinkorasvat niskaan ja käsivarsiin. Numerovyö vain päälle ja kypärä päähän, sitten ravia pyörälle.

Suunnitelma:

"Uskon, että ominaisuuteni pyöräilyssä auttavat hyvään suoritukseen tällä kisareitillä. Tasainen tehontuotto sujuu ja W/kg-lukemani on reitin profiiliin nähden aika hyvin kohdallaan. Ja mikä ehkä tärkeintä, niin fyysisten ominaisuuksien lisäksi myös henkisesti tämä reitti sopii minulle erittäin hyvin, koska mielestäni pitkät ylämäet ovat parasta, mitä maantiepyöräilyllä on tarjota.

Tämän kisan pitkissä nousuissa tehoja on nostettava koko reitin keskimääräistä tavoitetehoa korkeammiksi, koska vauhdikkaissa alamäissä tehojen pitäminen tavoitteessa ei aina onnistu. Reitillä on pitkiäkin pätkiä, jolloin lasketellaan alas täyttä vauhtia lähes höntsätehoilla. Varsinkin reitin viimeisellä kolmanneksella, kun Mirador del Rio -huipun jälkeen lasketellaan yli 10 km lasku aina merenpinnan tasolle. Siitä eteenpäin on helpompaa ja lisäksi usein myötäistäkin tuulta, joten loppu tullaan paljon alkua vauhdikkaammin. Tehoissa tähtään noin 210 W AP-lukemiin koko reitillä. Olosuhteista tietysti riippuen tämä tarkoittanee 5:30-6:00 pyöräilyaikaa.

Energiaa tankkaan urheilujuomalla, geeleillä ja patukoilla noin 400 kcal tunnissa. Urheilujuomaa menee litra tunnissa, lisäksi reilusti vettä kropan viilentämiseksi."

Kuinkas sitten kävikään:

Pyöräilyn alkuvaiheessa pidin tehoja vielä hieman matalammalla ja aloin heti tankkaamaan juomaa ja energiaa. Pian kuitenkin tuli pieni oksennus. Köpiksen kokemusten perusteella olinkin ajatellut etukäteen, että jos vaan röyhtäyttää/oksennuttaa uinnin jälkeen, niin purista vaan kaikki mahdollinen ulos, ettei vatsaan jää ilmaa tai merivettä. Joten ajattelin, että merivettä on tullut nieleskeltyä ja hyvä vaan, että tulee ulos. Pahoittelut takana ajaville.

Pyöräreitillä päästellään ensin isoa tietä saaren länsirannikolle myötäisessä tuulessa ja siellä käännytään pienelle lenkille El Golfon upeisiin laavakenttämaisemiin. Sitten lähdetään kipuamaan kohti pohjoista Timanfayan kansallispuiston läpi. Saaren läntinen osa on nuorta, tosi karua laavakenttää ja musta maisema hehkuu aika lämpöisenä. Tosin Timanfayan nousuissa lämpö taisi tulla omista reisistä, kun tehomittarin mukaan tuli tykitettyä yli 20 kW tehot nousuissa. :D Ei siis tule ainakaan kylmä, kun jaloissa on kaksi hetivalmista, ruostumatonta kiuasta. Tuo mittarivirhe tosin vääristi hieman mittarista seuraamani keskiteholukemaa.

The Fire Mountains. Sympaattisen näköinen maskotti.

En oikeasti kivunnut mäkiä kovilla tehoilla, vaan pidin nousuissakin tehot maltillisina ja valmentajan määrittelemissä rajoissa. Mutta paljon näkyi muita pyöräilijöitä, jotka vetivät jo alkumatkan ylämäet todella kovaa. Heille tuskin oli luvassa kovin mukavaa juoksua. Nyrkkisääntö: jos joudut huohottamaan pyöräillessä, menet aivan aivan liian kovaa.

Reitti kiersi Club la Santan ohi ja jatkoi Volcano Triathlonista tuttua reittiä Famaran kylään, joka on muuten ilmeisen siisti surffauskohde ja komeita aaltoja näytti merellä nytkin olevan. Merenpinnan tasolla olevasta Famarasta alkoi reitin eniten odottamani osuus, eli isoimmat mäet. Ensin kipuaminen Teguiseen, jossa oli reitin puoliväli ja siitä edelleen iso nousu (7 km, avg 4%) Mirador del Haria -huipulle. Huipulta lähtevä lasku on jyrkempi (noin 5 %) ja alussa on muutama neulansilmämutka. Vaikka varmuus omaan laskemiseen oli ihan hyvällä tasolla, niin yksi pyöräilijä jätti mut kuin seisomaan tykittäessään aeroasennossa alas. Pyörä vaan heilahteli tuulenpuuskissa. Huh!

Pyöräreitti. Kierrettiin koko saari.

Vielä vimeinen jyrkkä nousu Mirador del Rio -huipulle, missä oli myös väliaikapiste ja takana noin 2/3 reitistä. Tässä vaiheessa tehot näyttivät ihan hyviltä (AP 210 W). Mirador del Rio -huipulta edessä oli 11 km pelkkää helppoa avg 4% alamäkeä merenpinan tasolle, ja tämä tulikin vauhdikkaasti yli 61 km/h keskarilla. Näköetäisyydellä edellä laski ambulanssi, joka kuitenkin pysähtyi nousun puoleenväliin odottamaan rotkoonputoajia. Noh, toivottavasti kenellekään ei kuitenkaan käynyt mitenkään. Vaikka kyseessä on aika helppo lasku, vaatii pari mutkaa reipasta jarrutusta, joten valppaana on syytä pysyä.

Ne pienet oksennukset olivat muuten jatkuneet pitkin pyöräilyä. Eli tankatessani energiaa ja juomaa, vatsa heitti osan aina takaisin ulos. Kokeneempi triathlonisti olisi varmasti tajunnut alkaa ottamaan vähemmän energiaa kerrallaan, mutta useammin. Itse kuitenkin jatkoin suunnitelmani mukaisesti, joten en saanut tankattua kaikkea haluaamani energiaa. Tässä olisi pitänyt myös huomata piilevä nälän tunne, johon olisin hyvin voinut reagoida mussuttamalla mukana olleen ylimääräisen energiapatukan. Noh, tästä oli pyöräilyn aikana alkanut kertymään energiavajetta, enkä jaksanut viimeisten 50 km aikana enää pitää tavoitetehoja yllä. Itse en tosin silloin ymmärtänyt kyseessä olevan energian puute, vaan enemmänkin pelkäsin aloittaneeni pyöräilyn liian kovaa ja menettäneeni jalat liian koviin nousuihin.

Pyöräilyn maaliin tulin kuitenkin edelleen hyväntuulisena ja itsevarmana. Aika oli aika ok, 5:39:47 ja keskari 31,8 km/h. AP näytti tippuneen lukemaan 201 W, mikä ei sekään surkea ollut, mutta selvästi tavoittelemaani matalampi. Pyöräilyn Garmin-dataa täällä.

Huippujuoksulla olisi kuitenkin vielä tarjolla huipputulos. Miten käy Joukon? Lue seuraava osa täältä.

Kisasuunnitelma?

Nonih, pian mennään taas! Kello 07 paikallista aikaa (09 Suomessa) noin 1800 henkilön ihmismassa vyöryy mereen painimaan ja sen jälkeen saa pysähtyä lepäämään vasta noin kymmenen tunnin sporttailun jälkeen.

Pyörä ja pussit ovat telineissä, vaihtoalue on harjoiteltu. Valmiina ollaan.

Tässä suunnitelma huomiseen kisaan:

"..."

Kirjoittelin kisasuunnitelmani teille lähes valmiiksi blogipostaukseksi, mutta päätin lopulta kuitenkin olla julkaisematta sitä (vielä). Sori siitä. Koen, että tässä kisassa se asettaisi liikaa turhia paineita toimia juuri sen mukaisesti.

Tämä kisasuunnitelma on nimittäin tarkka käsikirjoitus (oman tasoiselleni) loistosuoritukselle. Se vastaa käsittääkseni parasta tämänhetkistä suorituskykyäni. Mutta näin pitkässä kisassa voi sattua mitä vain, ja usein sattuukin. Siksipä suorituksen onnistumista on parasta sitten arvioida vasta jälkeenpäin kisapäivänä vallinneiden olosuhteiden valossa. Joten huomenna lähden tietysti toteuttamaan laadittua suunnitelmaa, mutta saattaa olla, että asiat eivät mene aivan käsikirjoituksen mukaisesti.

Onneksi rakastan improvisaatiota.

Jos huvittaa seurata mun menoa, niin se onnistuu livenä Ironman Lanzaroten sivuilla. Mun numero on 755.

- Jouko

Tunteita ja tuoksuja

Perusmatkan kisan jälkeen tuli vähän ongelmia; molempiin jalkoihin tulleet monet rakot ja hiertymät kipeytyivät sen verran pahasti, että käveleminenkin oli hankalaa. Seuraavalla viikolla oli kuitenkin tarkoitus tehdä viimeinen pitkä ja kova treeniviikko, joten jalat piti saada käyttökuntoon mahdollisimman nopeasti, ettei tarvitsisi jättää tärkeitä treenejä väliin. Jalkojen rikkinäinen iho alkoi myös punoittaa sen verran paljon, että iski aika kova pelko tulehduksista tai verenmyrkytyksistä tai kaiken maailman ruttobakteereista. Kävin sitten shoppailemassa desinfiointiaineita ja laastareita, jotta saisin puhdistettua ja suojattua haavat. Jalat putsattuina ja teipattuina treenit lähti kaikesta huolimatta hyvin liikkeelle, eivätkä hiertymät haitanneet menoa juostessakaan. Hoidin jalkoja monta kertaa päivässä ja muutaman päivän jälkeen tilanne alkoi olemaan jo paljon parempi.

Loivaa ja pitkää nousua viinitarhojen läpi. Asfaltissa on vanhoja kannustuksia, kuten tässä "Wille ist alles!"

Viimeisinä pitkinä treeneinä tein mm. pyöräreitin kiertämisen kisanomaisella tankkauksella + päälle lyhyt kisavauhtinen juoksukokeilu. Ainakin tuon pyöräilyn jälkeen juoksu lähti helpon oloisesti liikkeelle, mutta pyöräilyn tehotkin olivat kyllä liian matalat. Tästä olisi tarkoitus nostaa tehoja kisaan vielä reippaat 15 W, ja saa nähdä mitä jalat siitä tykkäävät. Pyöräreitti on kyllä haastavuudeltaan ja maisemiltaan aivan upea ja odotan sitä tosi paljon. Kävin myös viime sunnuntaina juoksemassa kahden tunnin kisavauhtisen pitkiksen, jossa kokeilin kisan kaltaista energiatankkausta. Nestettä tarvitaan juoksussa paljon, sillä auringon paahde on tosi kova.

Ja jos en ole vielä muistanut riittävän monesti kertoa, niin kova on myös tuuli. Paitsi uintiin ja pyöräilyyn, se vaikuttaa myös juoksuun yllättävän paljon. Vastatuuleen on aika raskas juosta ja hyvän ja rennon asennon pitäminen tuntuu vaikeammalta. Mutta se onneksi myös viilentää hieman ja saattaa heittää rantakivikkoon iskevistä aalloista piristävän vesisuihkun juoksureitille. Siinä perusmatkan kisassa ollut puhuri taisi muuten olla poikkeuksellisen kova, eikä ainakaan yhtä pahaa myräkkää ole sen jälkeen onneksi ollut, vaikka vähän sadekuurojakin on koettu. Eli kaiken kaikkiaan tuulen voimakkuus on vain normaalin kova.

Videopätkää uintitunnelmista. Joinain päivinä on pomppuista menoa, ainakin jos uskaltautuu uimaan poijuille asti.

Kaikki lajit sujuvat nyt jo ihan hienosti. Perusmatkan kisan uinnissa olleita ongelmia ei ole enää ensimmäisten uintikertojen jälkeen ollut, mutta iso aallokko tekee uinnista välillä tosi raskasta. Pyöräily sujuu mukavasti tuulessakin. Nousuja on kiva punnertaa ylös ja alamäet ovat todella vauhdikkaita. Myös juoksussa askel rullaa ja maisemat vaihtuvat ripeästi. Nyt kisaan on nyt enää viikko aikaa ja treenien pituudet ovat jo laskeneet huomattavasti. Jäljellä olevina päivinä keskitytään lähinnä ylläpitämään kehon vireystilaa lyhyillä, mutta tehokkailla harjoituksilla. Ensi viikoksi on luvassa enää muutamia tunteja treeniä ja muuten vain levätään ja odotellaan kisapäivää.

Monet johonkin kovasti odottamaansa tapahtumaan valmistautuneet varmaan tietävät, miten viimeisinä päivinä tunteet saattavat mennä melkoista vuoristorataa. No, itselläni alkaa myös näkymään merkkejä tuollaisesta... Toisina päivinä kaikki on niin mahtavaa ja treenien mennessä aivan upeasti itseluottamuskin on huipussaan. Toisinaan taas jo pelkkä tehomittarin/sykevyön ja pyörän ajotietokoneen yhteyksien pätkiminen saa verenpaineen voimakkaaseen nousuun pyöräillessä, eikä siihen tunnu edes huutaminen auttavan. Ja tänäänkin kävin aamulla uimassa, mutta vaikka suht tyynessä meressä uinti olisi ollut helppoa, niin kaikki veto tuntui olevan ihan poissa ja meno tuntui tosi tahmealta (vaikka vauhti näytti olleen kuitenkin ihan hyvä!). Tämä aiheutti silti aikamoista epätoivoista turhautumista merellä ja jopa kiukustumista loppua kohden. Kolmatta kertaa uidessani suoraan päin poijua annoin sen kuulla suorat sanat muutaman ei-niin-ystävällisen töytäisyn kera. Treenin lopussa sitten heittelin ensin varusteet rannalle ja sitten vielä takaisin mereen. ***TANA! Onneksi oli lähes tyhjä ranta, niin ei muut nähneet kun hombre finlandés sekoaa. Sitten laskin hitaasti kymmeneen, kävin nöyränä hakemassa varusteet merestä ja menin aamupalalle. Leuka rintaan jne..

Iltaisin käyn lojumassa altaan aurinkotuoleilla The Doors & Led Zeppelin seuranain.

Mieltä täällä koittelee myös aikamoinen herkkujen himo. Puolihoidossa tuolta hotellin ravintolasta saisi aamupalalla ja illlallisella vaikka mitä hyvää, mutta silti pitäisi yrittää pystytellä terveellisissä ja treenien kannalta järkevissä vaihtoehdoissa. Ja kaikki noi kauppojen karkit ja sipsit ja oluet ja rantakahviloiden jäätelöt ja herkut, huoh! Välillä tekisi mieli vain ahmia herkkuja ja löhöillä auringossa kuten noi ravunpunaiset britit. Mutta onneksi matkaseurana on oma tietokone, joten voin vetää hotellihuoneen verhot kiinni, uppoutua töihin ja pysytellä erossa näistä espanjalaisista houkutuksista.

Nyt syömään, tuli nälkä!

Viikonlopputerveisin,

Jouko

Ja hei! Tykkää blogin facebook-sivusta, niin tiedät mitä tapahtuu ja mitä ei!

Volcano Triathlon 30.4.2016

Asiat täällä matkakohteessa alkoivat rullaamaan heti mukavasti. Vuokra-auto järjestyi kentällä tosi nopeasti ja laukutkin mahtuivat helposti kyytiin. Matkalla hotellille poikkesin vielä kauppaan hakemaan kanisterit vettä ja muita painavia ostoksia, lähinnä lounas- ja välipalatarvikkeita. Majoitun HG Lomo Blanco -hienostohuoneistohotellissa ja otin siihen vielä puolihoidon, ettei tarvitsisi montaa ruokaa päivässä itse tehdä. Ehdin hotellille sopivasti ennen keittiön sulkemista, joten kävin vetämässä pastat naamariin ennen edessä olevaa varustekarusellia.

Tankkaamisen jälkeen alkoi seuraavan päivän kisakamojen järjestely. Onneksi tämä ruljanssi on käyty aika monta kertaa jo läpi. Eniten aikaa meni tietysti pyörän ajokuntoon laittamiseen, mutta muut tavarat nostelin vaan vanhan muistilistan mukaisesti ensin erilleen ja sulloin ne sitten isoon varustepussiin. Valmista on!

Tässä avaintiedot malttamattomimmille lukijoille. Pitempi tarina seuraa.

Kisa järjestettiin saaren pohjoispuolella Club la Santassa, joka on legendaarinen joka lajin all-inclusive urheilulomaparatiisi. Olisi ollut hienoa majoittuakin ko. kohteessa, mutta useamman viikon majoittuminen olisi syönyt kukkaroa aivan liikaa. Ehkä joskus tulevaisuudessa. Aamun aikaisen lähdön vuoksi en ehtinyt syödä aamupalaa omalla hotellilla, mutta söin ennen lähtöä kuitenkin yhden banaanin. Ajattelin hakea matkalta jotain syötävää tai etsiä perillä ilmoittautumisen jälkeen aamupalaa. No, ilmoittautumisen jälkeen kisafiilis oli jo niin kova, etten malttanut lähteä kisakeskuksesta mihinkään. Järjestelin vain varusteet paikalleen ja kyselin järjestäjiltä mieltä askarruttaneet asiat. Ja odotin. Yllätyin kyllä siitä, että aamulla oli vähän vilu. Missä on se luvattu lämpö? Tuuli oli tosi kova ja tummat pilvet roikkuivat vuorien päällä. Juuri ennen uinnin lämmittelyyn lähtemistä alkoi vielä satamaan! Tungin vaihtopaikan tavarat muovipussiin, ettei tarvitsisi sitten ainakaan läpimärillä lenkkareilla lähteä juoksemaan. Mutta eipä se sade onneksi kestänyt kuin hetken.

Synkkää on ja myräkkä lähestyy. Tuulen nopeuden näkee noista lipuista: melko KOVA

Aamupalaksi jäi muuten se banaani ja yksi energiageeli juuri ennen uintia, eli ei aivan optimaalinen valmistautuminen siltä osin.

Uinti tehtiin yhtenä kierroksena suojaisessa merenpoukamassa. Kauden ensikosketus avovesiuintiin tuntui ihan mukavalta. Vesi oli kirkasta ja lämmintä ja märkkäri tuntui toimivan hienosti. Edes suolainen vesi tai aallokko eivät paljon häirinneet. Uinnin lähtö oli poukaman päästä matalasta vedestä. Asetuin porukan keskelle ja lähtölaukauksen jälkeen lähdin kauhomaan omaa rauhallista uintia. Ensimmäisen poijun lähestyessä porukassa alkoi aikamoinen kuhina ja törmäily, kun reunasta lähteneet rynnivät kiertämään poijua. Ensimmäisten satojen metrien spurtti olisi lähtötaktiikkana varmasti parempi, niin pääsisi tämän pahimman rysän edelle. Vai pääsisikö? Onkohan siellä edessä vaan entistä kovempi paini? Enköhän pääse tätä taktiikkaa seuraavissa kisoissa koittamaan, kunhan uintivarmuus avovedessä taas vähän nousee. Omassa uinnissa tekniikka välillä unohtui ja kädet alkoivat nousta edessä jarruttamaan menoa. Myös hengitys ja suunnistaminen oikealta puolelta aiheutti taas vaikeuksia. En kyllä ymmärrä miksi se on avovedessä niin hiton vaikeaa, kun altaassa mitään eroa ei tunnu. Uidessa oikea puoli on vielä mulle se ns. parempi puoli, jolla asento ja täten myös vauhti pysyy selvästi parempana. Olisi kiva saada se toimimaan myös avovedessä.

No mutta uinti eteni mukavasti kääntöpaikalle asti. Tämän jälkeen tuulen nostamat aallot alkoivat lyömään päähän ja uinti muuttui vaikeammaksi. Kerran piti pysähtyä yskimään merta ja tyhjentämään uimalasit, mutta muuten eteneminen oli melko varman tuntuista. Aikaisempina kausina kisakauden avanneet kierrokset Vantaa triathlonissa Kuusijärvessä ovat tuntuneet niin järjettömän pitkiltä, että tämä uinti oli ohi yllättävän nopeasti. Lopussa aloinkin epäröimään, että kuuluukohan tätä sittenkin uida kaksi kierrosta. Uinnin loppuaika 26:23 ja kellon mukaan vauhti 1:42 / 100m. Ihan hyvä kauden ensimmäiseksi meriuinniksi, ja kyllä se pienellä viilauksella vielä paremmaksikin muuttuu.

Koutsin ohjeet tähän kisaan olivat lyhyesti "Vedä täysillä, mutta rennosti ja paineetta. Hyvä paikka kokeilla.". Uinnin otin tarkoituksella ylirauhallisesti, mutta pyöräilyyn lähdin sitten kovaa mitään pidättelemättä. Jos edessä näkyi selkä, sen ohi oli mentävä. Ja perinteiseen tapaan, mun muita heikomman uinnin vuoksi, niitä ohitettavia on tosi paljon.

Kuvittelin muuten tietäväni, mitä se luvattu kova tuuli tarkoittaisi, kunnes pyöräreitti poistui rakennusten suojasta. Vastatuuliosuudet ovat vielä ihan siedettäviä, kunhan vaan pysyy tuulelta piilossa, eli pitää aeropaketin tiukasti kasassa ja pyörittää rauhallisesti menemään. Mutta se sivutuuli! Uskomattoman kova puuskittainen tuuli riepotteli pyörää aika tavalla. Välillä tuuleen pitää nojata tosi voimakkaasti ja silloin puuskat heilauttelee pyörää vähän sinne sun tänne. Kääntöpaikan jälkeen iski taas sadekuuro ihan älyttömän puhurin kera. Ensin luulin, että tuulessa lentelee jo pieniä kiviä, mutta sadepisaroita ne onneksi vain olivatkin. Pahimmissa paikoissa en pystynyt ajamaan alamäkeen aeroasennossa, vaan hain tukevamman, mutta matalan asennon jarrukahvoilta. Koko matkan tuli rutistettua ohjaustankoa tosi voimakkaasti ja ajosta oli rentous kaukana. Vaan eiköhän tähän tuuleenkin ehdi vähän tottua, kunhan saa lisää kokemusta. Ihan loppumatkasta sitten pilvetkin alkoivat väistyä ja aurinko alkoi porottamaan. Pyöräilyn loppuaika 1:09:33 ja watteja sain puskettua reilut 250 (NP 260 W). Nousua näytti olleen noin 430 m. Lisää rentoutta on saatava ja tehojakin olisi tässä kisassa pitänyt laittaa hieman enemmän, etenkin alamäissä. Tuulet vaan olivat vielä liian pelottavia.

Pyöräilyn maisemia.

Juoksu tehtiin kahtena kierroksena. Pyöräilyn jälkeen askel lähti rullaamaan tosi helpon tuntuisesti, eikä jaloissa tuntunut oikeastaan mitään rasitusta. Lisää selkiä tuli vastaan. Pari tyyppiä meni ohi alussa, mutta niiden läähätyksestä pystyi kyllä arvaamaan, etteivät nekään karkuun pääse. Kääntöpaikalle mentiin vauhdilla, mutta paluumatka oli vähän vaikeampi vastatuulen ja ylämäen vuoksi. Myös auringon paahde oli jo aika kova, mutta se tuntui oikeastaan vaan mukavalta eikä aiheuttanut ongelmia. Kokeilin nyt tässä kisassa kantaa kädessä sellaista pientä 3 dl juomapulloa, josta sai juotua urheilujuomaa helposti aina silloin kun siltä tuntui. Se oli aika toimiva ratkaisu ja ainakin pidemmillä matkoilla taidan jatkaa tätä tapaa. Sitä pulloa ei vaan kannattaisi tiputtaa, koska hakemiseen palaa aina niitä arvokkaita sekunteja...

Kisan voittajille hävisin yhden juoksukierroksen verran, kun kärkikaksikko juoksi maaliin lähtiessäni itse vasta toiselle kierrokselle. Toiselle kierrokselle koitin nostaa vähän effortia ja sain parannettua taas sijoitustani vähäsen. Nämä kisakengät (Asics DS Racer) eivät vaan taida oikein sopia ilman sukkia juoksemiseen, sillä jaloissa tuntui olevan jo useita rakkoja, mutta kivut eivät onneksi olleet kovin pahat. Kilometri ennen maalia ohitin vielä kaksi tyyppiä, jotka liimautuivat tiukasti peesiin, joten loppukirikamppailukin oli luultavasti siis luvassa. Se oli aika hauskaa; jatkoin omaa tasaista vauhtia, kunnes näin takaa tulevan iskuyrityksen. Sitten vaan hanat auki ja espanjankieliset selostajatkin innostuivat huutamaan "ahora tre-dos-cinco buenasnoches MANO Y MANO especialzumo sin plomo arriba ay ay ay!" Sijoitus säilyi ja juoksun ajaksi tuli 37:26. Tämä olisi mulle myös uusi maantiekympin ennätys, mutta mittari näytti matkaksi vain 9,78 km, höh! Juoksu oli kyllä tämän kisan onnistunein osuus.

Ohi on. Olo on maalissakin hyvä ja tuntuu siltä, että olisihan tätä pidempäänkin jaksanut.

Koko kilpailun ajaksi kirjautui 2:17:44, mikä on kyllä ihan kiva tulos, mutta parempaankin pitäisi pystyä. Tällä tuloksella irtosi täällä ikäryhmän (30-34) 11. sija ja kaikissa miehissä sija 37/352. Garminin datat täällä ja resultados oficiales täällä. Kisa oli kyllä kokonaisuudessaan oikein mukava ja ennenkaikkea hyvä harjoitus matkalla kohti päätavoitetta. Järjestelyt olivat erittäin toimivat, puitteet upeat ja hintakin suht edullinen 50 €. (+ tietysti lennot, majoitus yms., mutta eihän niitä lasketa!) Muistoksi sai ihan siistin paidan ja mitalin tietysti.

Suurin miinus tulee itselle siitä, että hengailin liian pitkään kisa-asussa maalialueella, enkä laittanut auringonsuojaa päälle. Viidenkympin suojakertoimesta huolimatta niska ja käsivarret pääsivät kärähtämään auringossa. Not cool.

Jättimiinuksen saa Garminin sykemittaus, joka taas näytti ihan mitä sattuu. Pyörässä keskisyke 60 ja juoksussa 78. Jepjep. Sunnuntain palauttavalla lenkillä myös tehomittari lakkasi toimimasta, joten luottamus näihin laitteisiin alkaa vähän horjua.

Tästä jatketaankin kohti viimeisiä treeniviikkoja, joilla viimeistellään tämä heppu tosi kisakuntoon. Ensi viikolla luvassa on entistä pitempää treeniä kisavauhtien testaamiseen. Ja paljon uintia! TJ 20!

Arrivederci, kuten paikalliset sanovat

- Jouko

PS. Tykkää blogin Facebook-sivusta, niin pysyt ajan hermolla.

Pakkauslaulu raikaa

Etkö keksi tyttö- tai poikaystävällesi joulu-/syntymäpäivä-/wappulahjaa?

Tämän postauksen lopussa on oiva lista, josta voit poimia helposti lahjavinkkejä. Triathlonistit taas voivat kopioida listan vaikka suoraan joulupukin kirjeeseen.

Matkalla ollaan!

Kirjoitan tätä lentokoneessa välillä Lontoo-Arrecife. Nyt ollaan noin Lissabonin kohdalla ja matkaa enää reilu tuhat kilometriä. Matkaan oon lähtenyt kotoa kuudelta aamulla. Pakkaaminen meni tapani mukaan aika myöhälle ja eiliset treenitkin jäi väliin, perhana. Olin kentällä kuitenkin hyvissä ajoin ja kävin syömässä Cesar's Little Italyssa kunnon aamupalan. Koneeseen päästyäni muistan vain laittaneeni luurit korville ja siihen katkesi filmi. Heräsin vasta Lontooseen laskeuduttaessa, kun näin unta olevani lääkärissä korvakipujen vuoksi. Lontoon kentällä sitten piti tappaa aikaa viitisen tuntia ja tästäkin iso osa meni torkkuen ja musiikkia kuunnellen.

Nyt kuitenkin Lanzarote jo lähestyy ja näin ikkunasta ainakin pyörälaukun päätyneen tähän samaan koneeseen. Joku oli tosin lätkäissyt siihen jonkun ison punaisen tarran ja vähän huolestuttaa, että mitä se tarkoittaa... Ehkä sieltä on poistettu joku vaarallinen esine, kuten takakiekko. Laukkujen painotkin taitaa olla ihan painorajojen äärillä. Toivottavasti kaikki kamat tulee kuitenkin ehjinä perille.

Kentällä mua pitäisi sitten odottaa vuokra-auto, jolla huristelen kätevästi hotellille ja myös huomiset kisamatkat. Pitänee käydä ajelemassa koko IM-pyöräreittikin läpi, jos vaan huomenna ehdin. Vuokra-auto ei paljoa maksanut ja taksikyydit olisivat tulleet paljon kalliimmiksi. Yritin vielä varmistaa vuokrafirmasta, että mahtuuhan tuo mun pyörälaukku varmasti autoon, mutta saa nähdä miten käy. Toivotaan toivotaan.

Tämä ilta meneekin pyörää kasatessa ja kamoja säätäessä. Ja huomenna sitten kauden ensimmäinen kisastartti klo 10 paikallista aikaa. Kirjoittelen sitten taas kisasta vähän raporttia tänne blogiin.

- Jouko

Tässä mukaan pakkaamani tavarat, joilla luulen näiden seuraavien viikkojen treenit & kisat selviäväni:

Lentoliput
Ilmoittautumislaput
Passi
Puhelin + laturi
Läppäri + laturi
Kuulokkeet

Kisapuku x 3
Lippis
Aurinkolasit
Numerovyö
Kello + laturi
Sykevyö x 2

Märkäpuku
Uimahousut
2 x Uimalasit
2 x Uimalakki
Pyyhe
Kelluke
Baby oil
Märkkäriliima

Pyörä
Polkimet
Poljinavain
Kuusikulma-avaimet
Pumppu
Öljy
Pyörän laturi
Mittari + laturi
Pyöräilykengät
Pyöräilykypärä
Pyöräilyhousut
Pyöräilypaita x 3
Ohut tuulitakki
Geelilaukku x 2
Juomapullo x 4
Huoltopullo: 2 x vararengas, nippusiteitä, rengasraudat, monitoimityökalu
Teippi

2 x Juoksukengät (kisa + treeni)
Urheilusukkia
Juoksuhousut
Juoksupaitoja
Vyölaukku/pullovyö

Alushousuja
Sukkia
Normikuteet lämpimään
Yövaatteet
Villasukat
Pesuaineet

Aurinkorasvaa
Hiilarii
Palkkarii
Urheilujuomaa
Suolaa
Geelejä
Patukoita
Magnesium
Burana
Maitohappobakteeri

I love the smell of neoprene in the morning

Huu, pian tää lähtee! 

Enää muutama hassu päivä, niin tömistelen Suomen kurat kengistä ja lennän Lanzaroten lämpöön treenaamaan. Kisaankin on enää vaivaiset 27 päivää! En sanoisi, että kisan läheisyys erityisesti jännittäisi, vaan lähinnä sitä ei malttaisi enää odottaa pidempään. Treeneissäkin on välillä fiilis, että kyllä treenaaminen saisi jo riittää, tätä on puurrettu tarpeeksi, kaikki voitava on jo tehty, en jaksa. Mutta nyt on aika tehdä niitä viimeisiä kovia viikkoja, joihin kuuluu pitkiä kisavauhtisia harjoituksia. Niitä tärkeitä treenejä, joilla elimistö totutetaan pitkään suorittamiseen ja samalla testaillaan nesteytystä + energiatankkausta. Motivaatiota on löydyttävä.

Keskiviikko: Takana kolme tuntia trainerilla. Alkaa Netflixistäkin loppumaan kiinnostava sisältö, joten ei muuta kuin juoksemaan.

Täällä Suomessa on pyörätreeniä väännetty lähinnä trainerilla ja on se vaan niin tylsää. Onneksi Lanzalla on aikaa vielä totutella ihan oikeaankin ajamiseen ennen kisaa. Pääsee kokeilemaan kisareittiä ja palauttelemaan mieleen vuorinousujen ihanuutta... Ja siellä kuulemma tuuleekin, mahtavaa.

Niin ja se lämpö. Ihana lämpö. Kuumuus! Sitä ehkä odotan kaikkein eniten. Saa nähdä kuinka pian siellä mieli muuttuu, mutta luulen, että tätä räntäsadetta tuskin tulee kuitenkaan ikävä. Juuri perjantain työmatkalla tehdessäni mäkivetoja maantiepyörällä kaatosateessa painava reppu selässä, mietin, että mitähän hiton järkee tässä oikein onkaan. Olisipa ollut mukava mennä bussilla suoraan kotiin, vaikka päiväunille. Jättää treenaaminen muille tai edes vähän lämpimämpiin aikoihin. Tai miksi edes tehdä työtä, jota kukaan ei näe? POIS POIS negatiiviset ajatukset! Nyt sitä motivaatiota!

Välillä tää treenaaminen vaatii tällaista henkistä taistelua omaa itseä vastaan. Mutta tästä negistelystä huolimatta fiilis on erittäin hyvä. Treeniviikot ovat menneet loistavasti, kaikki lajit sujuu ja itseluottamus on kova.

Sunnuntai: 4 h trainerilla + 30 min juoksu. Ansaittu suihku. Aivan mahtava fiilis.

Satuin muuten huomaamaan, että heti Lanzalle saapumistani seuraavana päivänä siellä järjestetään perusmatkan (1500 m - 40 km - 10 km)  kisa, Volcano Triathlon. No tämähän sopisi omasta mielestäni hyvin valmistavaksi harjoituskisaksi ja antaisi heti reippaan alun leirille. Joten ei muuta kuin koutsilta lupa ja sitten järjestäjälle kyselyä, että voinko skipata edellispäivän kisainfot ja saapua vasta aamulla kisatoimistolle noutamaan numeron yms. kamat. Homma järjestyy, joten ensimmäinen kisastartti on siis jo vajaan viikon kuluttua!

Otin lauantaiaamun uintitreeneihin sitten märkäpuvunkin mukaan, jotta saisi edes lyhyen kosketuksen taas siihen, miltä se märkkäriuinti nyt taas tuntuukaan. No, vauhti altaassahan on märkärillä ihan käsittämättömän kova ja meno on todella helppoa. Keho kun alkaa olemaan jo sen verran rasvaton, että märkäpuvun kelluttavuus parantaa uintiasentoa ja liukua merkittävästi. Jos pystyisin uimaan märkkärillä meressä samaa vauhtia kuin altaassa ilman, niin uinti olisi jo aivan uudella tasolla viime kauteen verrattuna. Ehkä tää on vain toiveajattelua, mutta pianhan se selviää.

Ehkä parasta lauantaiaamussa oli kuitenkin se kuivuvasta märkkäristä lähtevä neopreenin tuoksu. Siitä tuli hieno kesäfiilis. Hetkeksi, kunnes ikkunaa piiskaava räntäsade taas palautti todellisuuteen.

Taas se aika vuodesta, kun kylppärin täyttää neopreenin vieno tuoksu.

Tämä perusmatkan kisa tulee myös olemaan kauden ensimmäinen kosketus avovesiuintiin sekä lämpimässä pyöräilyyn ja juoksuun. Ja alla tulee olemaan edellispäivän matkastressi ja lyhyet unet. Joten vauhdit ei varmaan päätä huimaa, mutta siitä huolimatta kisasta tulee varmasti hyvä harjoitus. Ja siitä sitten suunta ylöspäin kohti kolmen viikon päässä odottevaa IM-starttia!

Ensi viikolla alkaa tavaroiden keräily ja pakkaus. Toivottavasti ehdin seuraavina viikkoina kirjoittelemaan teille enemmän kisavalmisteluista ja tulevista treeneistä. Heittäkää viestiä blogiin/facebookiin, jos tekee mieli kommentoida.

Ja tykkää blogista Facebookissa, niin pysyt menossa mukana!

Selityksen makua

Vantaan Kenttäurheilijat KU-58 järjestää talvisin Aktia maantiejuoksucuppia, jossa juostaan kuukausittain 10k osakilpailut. Näissä kisoissa on mukana myös Suomen huippujuoksijoita, joten kärjessä on tosi kova taso. Mutta silti ne sopivat myös tavallisille kuolevaisille vaikka kunto- tai testijuoksuiksi, ja osallistujia onkin osakilpailuissa satoja. Osallistuminenkin on halbaa. Viime syksyn hyvin sujuneen Vantaan maratonin jälkeen ajattelin itsevarmasti, että talven aikana juoksuun ehtisi hyvin saada vielä parannusta. Ja jotta voisin seurata talvella kehittymistäni ja saada hyvinä treeneinä toimivia kisalähtöjä talvellakin, ostin maantiecuppiin sarjapassin, jolla saa osallistua kaikkiin viiteen osakilpailuun.

Lenkkarit ovat levänneet talven.

Syksyllä, ensimmäisen osakilpailun aattona 13.11. tein viimeistelytreenin, joka meni erittäin hyvin ja lupaili oikein hyvää juoksua seuraavalle päivälle. Odotukset olivat tosi korkealla, mutta treenin jälkeen sohvalle päästessäni vasen jalka alkoi kipeytyä tosi pahasti. Hätäavuksi kaivoin pakastimesta ginipullon, jonka tungin housuihini antamaan kylmähoitoa kipeään sääreen. Seuraavana päivänä oli kuitenkin pakko todeta ettei kävelystä, saati sitten juoksusta kannata nyt haaveilla. Kisa jäi väliin eikä kipu hellittänyt seuraavallakaan viikolla. Lääkärin diagnoosi: säären rasitusvamma. Hitto!

Tätä vammaa on tullut talven aikana hoidettua levolla, lääkkeillä, hieronnalla ja fysioterapialla. Varsinaisen ongelman diagnosoiminen oli kuitenkin aika hankalaa; ensimmäinen lääkäri totesi vaivan johtuvan penikkataudista ja myöhemmin toinen lääkäri totesi, ettei kyseessä ainakaan penikkatauti ole... Onneksi rasitusmurtuma saatiin kuitenkin rajattua pois. Näin jälkiviisaana täytyy kyllä todeta, että olisi heti ensimmäisellä lääkärikäynnillä pitänyt pyytää lähete myös fyssarille, eikä jäädä odottelemaan ja arvuuttelemaan ongelman syytä. Fyssarilla nimittäin ongelmat alkoi ratkeamaan.

Fyssarin puheiden perusteella probleemi on ollut se, että näin lättäjalkaisena ja siitä tietoisena tallaajana olen alkanut ylikompensoida pronaatiota askelluksella, jossa painolinja kulkee jalkapohjan ulkoreunaa sen sijaan, että se menisi oikeaoppisemmin suoraan päkiältä kantapäälle. Tällaisella askelluksella säären lihakset ovat olleet jatkuvasti jännittyneinä. Tämä on aiheuttanut lukkoja nilkan ja jalkapöydän liikkuvuuteen, mikä taas vääntää polvea sisäänpäin askeltaessa. No tätä ongelmaa lähdettiin sitten ratkaisemaan murjomalla ensin nilkasta lukot auki ja sen jälkeen tekemällä päivittäisiä liikkuvuusharjoitteita askelluksen korjaamiseksi. Hidasta touhua, koska väärät liikkeet ovat lihasmuistissa ja niistä on vaan opeteltava pois.

Kolmannen fyssarikäynnin jälkeen parannusta oli jo nähtävissä, joten juoksukieltoa voitiin hieman höllätä ja pääsin kokeilemaan pitkästä aikaa vähän juoksuaskeliakin. Fyssarin mukaan olin kuulemma juoksun harrastajaksi poikkeuksellisen tunnollinen, kun olen tehnyt annettuja harjoitteita päivittäin ja pitänyt oikeasti taukoa juoksusta. Mutta eipä tässä ole aikaa enää riskeerata kisakautta hötkyilemällä, vaan on parannuttava hitaasti, mutta varmasti. Nyt muutamien viime viikkojen ajan olen pystynyt nostamaan juoksumääriä paremmalle tasolle ja oireitakaan ei ole enää ollut! Joten juoksun treenaaminen voi vihdoin taas alkaa. Aikaa ei tässä kuitenkaan enää paljon ole, joten hurjaa kehitystä on varmaan turha odotella, mutta jos nyt jotain pientä edes...?

Niistä viidestä jo maksetusta Aktia cupin osakilpailusta neljä oli jo mennyt sivu suun, joten tänään uskaltauduin korvaamaan treeniohjelmassa olevan kiihtyvävauhtisen juoksutreenin tällä viimeisellä osakilpailulla, ettei ihan turhaan olisi tullut sitä sarjapassia maksettua.

Juoksupaikalla järjestelyt oli tosi helpot: sarjapassilaiset voivat hakea itse oman kilpailunumeronsa pyykkinarulta ja sen jälkeen riittää, että ilmestyy lähtöviivalle. Kisan jälkeen numero palautetaan takaisin narulle seuraavaa kisaa varten, otetaan käteen mukillinen urheilujuomaa ja that's it. Ja pidemmittä puheitta, tämänkertainen kisakokemus oli ensin helppo, sitten kuuma, kylmä, tuulinen, rankka ja sen jälkeen ohi. Tuloksena aika 38:00. Viralliset tulokset täällä ja Garmin-dataa täällä. Eli hienosti meni tasaisesti nousevilla sykkeillä ja negatiivisella splitillä (19:11+18:49).

Tulos. Tällä ei vielä kuuhun mennä, mutta osoittaa, etteivät juoksukunto ja -nopeus ole aivan kauheasti tippuneet.

Kisan jälkeen muuan A. Stubb kävi kiittämässä tarjoamastani peesistä. Jo ennen lähtöä kuulin hänen kertovan haastattelussa taktiikakseen löytää tuulisilla osuuksilla joku leveäharteinen juoksija, jolta saisi vetoapua ja tuulensuojaa. Ilmeisesti minun tarjoama suoja ei kuitenkaan ollut ihan riittävä, koska hän tippui aika pian ohituksen jälkeen. Silti palveluksessanne, herra ministeri.

Tällaista tänään. Juoksu on taas kivaa. TJ 63.

Selityksen maun tarjosi McDonald's-ruoka ja tätä kirjottaessa stereoissa soi Jarre.

Ja hei! Seuraa blogia myös Facebookissa!

Ravintosuositukset uuteen muotoon!

No jos kerran muutkin, niin sitten kyllä minäkin. Asia on nimittäin va-ka-va.

Minä Rautamies, M.Sc. Tech., itseoppinut nutritionisti l. syömäri, juomari (*), haluan myös haastaa näiden konservatiivisten, menneeseen aikaan jämähtäneiden ravitsemustieteilijöiden käsitykset suomalaisten ravintosuosituksista, jotka meille niin sanottuna ruokapyramidina esitetään.

Omien kokemuskokeitteni kautta olen nimittäin huomannut, että annetut suositukset ovat todella vajavaiset. Jo vuosien ajan oma ruokavalioni on perustunut erittäin suurelta osin erääseen raaka-aineeseen, jonka nämä tieteellisen yhteisön jalustalle nostamat "ravitsemusasiantuntijat" ovat jättäneet röyhkeästi täysin huomioimatta. Tämä ravinne tekee olostani pirteän. Silloin olen ehtivä sekä aikaansaava. Ilman kyseistä ainetta taas minua vaivaa krooninen uupumus ja varmaan minua seuraisi myös karmaiseva päänsärky. Samanlaisia vaikutuksia olen huomannut myös läheisissäni.

Omat mielipiteeni sekä empiirisen mutu-tutkimukseni tulokset ovat tietysti täysin yleistettävissä Uudeksi Totuudeksi, joka murskaa vanhat kansanterveydelliset käsitykset. Tervemenoa vanha ja tässä tulee uusi, hyvät naiset ja herrat,

Ruokasuorakulmio!

Ja nyt vakavasti puhuen, kyseessä ei ole vain muotoseikka.

Kyse on kaffista. Onhan vallan käsittämätöntä, ettei tällainen terveellinen ja vain vähän epäterveellinen stimulanttijuoma, jota Suomessa muuten nautitaan väkilukuun nähden eniten maailmassa, ole lainkaan huomioitu suosituksissa. Kahvin kofeiini on upea piriste, joka antaa voimia niin työhön kuin vapaa-aikaankin. Koodarin työ ilman kahvia? Mahdotonta. Pyöräily ilman kahvia? Mahdotonta myös. Juoksu ja uinti ilman kahvia? No joo, ihan mahdollista.

Aamunkoitteessa kuitenkin huomasin, että kofeiinin puute ja aamuväsy saattaa aiheuttaa koukkuselkäisyyttä juoksussa laittaen täten matalaotsaisenkin miehen mielen matalaksi. Vaan kahvin jälkeen saa tana kohentua! Mutta niin oli toimistolla joku sankari rikkonut kahvikoneen kosketusnäytön, kiukuspäissään kai. Jäi latte macchiato extra espresso minultakin saamatta ja aamulenkin jälkeinen akuutti kofeiinin puutostila siten aiheutti tämänkin sekavan blogitekstin.

... ja sitten takaisin töihin. Ja ehkä kirjoitan tänne lähiaikoina taas jotain asiallistakin.

Treenit sujuu hyvin. TJ 72!

- Jouko

Rautamies nostaa rautaa

HiQ Finland Oy:n urheiluhenkiset työntekijät järjestivät maanantaina sotilaspenkkikilpailun, johon pääsin tuppautumaan mukaan testaamaan omaa tasoani tässä jalossa lajissa. Sotilaspenkissä siis tehdään penkkipunnerrusta omalla painolla* pitäen jalkoja penkin päällä ilmassa. Tangon on alhaalla kosketettava rintaa ja ylhäällä noustava suorille käsille.
*) Sarjoja oli tarjolla classic (oma paino), fitness (2/3 omasta painosta) ja ladies (1/2 omasta painosta). 

Virallinen tulos.

Spoiler alert! Rautamies on nyt myös palkittu voimanostaja! Seuraavassa käyn lyhyesti läpi, miten tähän tilanteeseen on päädytty.

Harjoittelu

Kesän tauon jälkeen olen taas aloittanut kuntosaliharjoittelun käymällä Mäkelänrinteen uimahallin salilla kaksi kertaa viikossa. Toisella kerralla teen 5 x 5 sarjat isoilla painoilla hakien kehitystä maksimivoimaan. Toinen kerta taas on perusvoimaharjoitus, jossa teen pidempiä ja nopeampia, noin 10 toiston sarjoja hieman kevyemmillä painoilla.

Saliohjelmani perustuu oikeastaan neljän perusliikkeen, eli kyykyn, maastavedon, penkkipunnerruksen ja leuanvedon ympärille. Näiden ympärille lisään muita täsmäliikkeitä, kuten ylä- & alataljat, käsien ja jalkojen koukistajat ja ojentajat yms. Ja core-treeniä tietysti joka kerralla. Lämmittelyksi tulee tehtyä pyöräilyä sekä soutua, ja salin jälkeen loppuverra on yleensä noin 30 min uinti ja 30 min pyöräily kotiin.

Tämän kauden saliharjoittelu on ollut paljon entistä suunnitelmallisempaa ja tuloksia on alkanut mukavasti näkyä.

Valmistautuminen

Kisa järjestettiin maanantaina ja pääsin suorittamaan virallisen punnituksen vasta saman päivän aamuna. Punnituksen tulos pyöristettäisiin ylöspäin nostopainoksi 2,5 kg tarkkuudella. Käyn lähes aina uimahallilla puntarilla ja paino on kesän jälkeen vaihdellut 72-73 kg välillä. Nyt tahtotilana oli päästä punnituksessa alle 72,5 kg lukemaan, ettei nostopaino pyörähtäisi liian korkeaksi. Viikonloppuna valmistauduin tulevaan punnitukseen tuhoamalla ystäväpariskunnan kanssa kolme pulloa samppanjaa ja syömällä ison kasan blinejä, alku- ja jälkiruokien kera tietysti. Sunnuntaina kävin polkemassa cyclocross-kisan (tästä lisää myöhemmin!) ja illalla tilasimme vielä kotiin quattro formaggio - ja salamipizzat. Ei kuulosta kovin kevyeltä.

Maanantaina pakkasin aamupalan mukaan, jotta pääsisin vaa'alle tyhjin vatsoin. Tulos: 70,6 kg. Alhaisin paino miesmuistiin!

Johtopäätös: Samppanja, blinit ja pizza ovat mitä parhaita laihdutusruokia.

Suoritus

Kaverit yrittivät etukäteen uskotella, ettei tämä muka olisi mikään tärkeä kisa. Mutta olihan tämä silti minulle vuoden tärkein painonnostokilpailu! Ja kun lappu on rinnassa, niin armoa ei anneta.

Tällaisena kevyenä kynäniskana minulle napsahti painojärjestyksessä classic-sarjan ensimmäinen nostovuoro. Tangossa 72,5 kg ja tulos: 12 toistoa moitteettomasti. Hieman jännitti sen jälkeen muiden suorituksia seuratessa, mutta kun pahimpien kilpailijoiden toistot jäivät 11:een, pokkasin ylpeänä ykköspalkinnon.

Kangaskassi, jonka sisällä oli kauhee kasa palkintoja: protskuu protskuu protskuu

Classic-sarjan osallistujia oli muuten vain 6-7, mutta ei anneta sen latistaa tätä tarinaa.

Sen pituinen se. Menkää salille, se on kivaa ja siitä on hyötyä kestävyysurheilijallekin!


Terveisin,

nimim. Rantakuntoon 2016


Tsekkaa Rautamies-blogi myös Facebookissa. Tykkää niin olet ajan hermolla.

Congratulations! You are now registered...

Huomenta!

Nyt onkin taas jo korkea aika alkaa kirjoittamaan uutta tarinaa, joten tämän triathlonseikkailuni seuraavan osan teema tulee olemaan.....

pär pär (rumpujen pärinää)

Rautamies Lanzarotella!

Nyt kävi siis niin, että vähän liiankin pitkän ja huolellisen pohdiskelun jälkeen kaikkein kiinnostavammaksi kisavaihtoehdoksi kaikista vaihtoehdoista valikoitui Lanzaroten Ironman-kilpailu. Ja kun Köpiksen IM:sta ja Vantaan maratonista mielensä pahoittanut isovarpaan kynsikin vihdoin viikonloppuna irroittautui, tiesin, että kyllä nyt on aika taas painaa rekisteröitymisnappia ja lyödä lukkoon seuraava iso koitos. 

Paikallista kukkaloistoa. Luvassa on mustaa kiveä, tuulta ja nousua, nousua, nousua!

Yksi kauden 2016 päätavoitteista on täten jo kesän alussa, 21. päivä toukokuuta. Siihen on siis aikaa hieman vajaat 7 kk, joten treenit ovat jo täysillä käynnissä. Näistä ja muista asioista kirjoittanen taas jatkossa täällä blogissa / facebookissa, joten pysykäähän kuulolla!

Ystävällisin terveisin,

Jouko

Tsekatkaa rautamies myös Facebookissa. Tykkää niin tiedät.

Ironman Copenhagen 23.8.2015 - Juoksu

Kuten triathlon ja tämä koko kisaraporttikin, myös tämä juoksu-osa koostuu kolmesta osasta. Ne ovat eri vaiheet, joilla maratonia lähdin suorittamaan.

Alkuperäinen suunnitelma oli tämä:
1: Ota ensimmäiset 20 minuuttia kevyesti ja ala syömään
2: Juokse 2 tuntia tasaisella tavoitevauhdilla ja syö
3: Juokse maaliin niin kovaa kuin pystyt ja syö

Lopputulos oli tämä:
1: Juokse 13 km käsi housuissa vatsaa pidellen
2: Kävele/hölkkää 2 tuntia ja kokeile kaikkia vessoja
3: Juokse maaliin niin kovaa kuin pystyt ja syö

Juoksureitti koostui neljästä kierroksesta aivan Kööpenhaminan ytimessä. Katsojia oli luvassa reitin varrelle erittäin paljon, ja olin kuullut edellisvuosilta kertomuksia aivan uskomattomasta meiningistä ja kannustuksesta.

Juoksemaan lähtiessä erittäin positiivinen asia oli se, että juoksujalat olivat vielä aivan kunnossa. Negatiivinen sen sijaan se, että vatsan kipu vain paheni kun lähdin juoksemaan. Menin todella rauhassa ensimmäiselle huoltopisteelle, missä pidin seuraavan suunnitellun vessatauon. Valitettavasti tämäkään vessakäynti ei auttanut kipuun mitenkään. Jatkoin ensimmäiset parikymmentä minuuttia kevyesti noin 5:15 min/km vauhtia.

Parinkymmenen minuutin jälkeen takaa juoksi TuUL:n kilpailija, jonka kanssa vaihdoin muutamat sanat ja voivottelin vatsan tilannetta. Tällä kaverilla oli juuri suunnitelmaani sopiva noin 4:50-4:55 min/km vauhti, joten liityin seuraan juoksemaan. Mun juoksu tosin oli aika hirveän tuntuista ja pidin jatkuvasti toista kättä housun kuminauhan alla ja venytin sitä niin, etteivät housut painaisi vatsaa yhtään. Myös numerovyö piti nostaa rinnan ympärille, pois vatsan päältä. Sain pidettyä vauhtia yllä noin 10 km asti, kunnes jouduin vain toivottamaan tsempit ja hidastamaan kävelyyn.

Tästä alkoi parin tunnin kärsimys, jonka aikana kävin vessassa noin kymmenen kertaa, joista jokainen oli täysin väärä hälytys. Juostessa / kävellessä tuntui kuin hätä tulisi housuihin ihan hetkenä minä hyvänsä ja vessaan olisi päästävä välittömästi. Bajamajassa istuessa ei sitten tapahtunutkaan mitään, vaan istuskelin siellä vain tyhjän panttina. Erittäin turhauttavaa! Mutta kun vatsa tyyntyi ja kipu väheni heti alas istuessani.

Laahustamista. Välillä teki mieli poiketa taustalla näkyvään omaan hotelliin lepäämään.

Koska olo ei vatsatukosta lukuunottamatta tuntunut muuten pahalta, jatkoin juomista ja syömistä juostessani, kunnes...

15 kilometrin kohdalla, juuri rantabulevardilla laahustaessani, jouduin yhtäkkiä, ilman mitään ennakkoaavistustakaan pysähtymään ja oksentamaan koko vatsan tyhjäksi. Ja kyseessä ei todellakaan ollut mikään pieni ja ujo yökkäys, vaan tavaraa tuli ihan valtoimenaan kadulle ja kengille. Vielä tyhjääkin vatsaa kramppasi ja roikuin kadulla pää alaspäin kunnes kaikki oli ulkona. Ja yleisö huusi kadulla ja veneissä. Kukaan ei tosin kysynyt, että oonko kunnossa... Hetken kuluttua nousin taas pystyyn, heilutin yleisölle, ja jatkoin matkaa. Varmaan aika tervepäisen näköistä touhua tällainen.

Edes tämä tyhjennys ei muuttanut tilannetta mihinkään, vaan vatsakipua ja tätä vessa-juoksu-kävelyä jatkui vielä piiiitkät 13 km. Keskeyttäminenkin kävi kyllä mielessä jatkuvasti, mutta en pitänyt sitä vaihtoehtona. En ollut nimittäin mitenkään uupunut ja mieli sekä jalat olivat aivan kunnossa. Eteneminen kyllä sujui, kunhan piti huolen, ettei vatsa heilu liikaa ja kävi istumassa välillä. Oksentamisen jälkeen aloin juomaan pelkkää kokista, koska kylmä vesi/urheilujuoma tuntuivat nyt tosi inhottavilta.

28 kilometrin kohdalla sitten putket vihdoin aukesi ja sain tehtyä yhden (1) onnistuneen vessakäynnin. Ihanaa. Ja tämä ratkaisi kaikki ongelmat! Vatsaan ei enää sattunut, jalat olivat edelleen kunnossa ja pystyin juoksemaan niin lujaa kuin halusin. Aivan upea tunne! Viimeiset 14 kilometriä tulinkin kiihtyvällä vauhdilla maaliin asti. Viimeisen 14 km keskivauhdiksi tuli reipas 4:45 min/km, mikä herätti aika paljon huomiota yleisössä ja muissa kilpailijoissa kiitäessäni muista ohi aivan hurmiossa. Painelin vaan eteenpäin niin lujaa kuin jaloista lähti, että jäisi edes asiaankuuluva lopetus tälle päivälle.

Viimeisen 14 kilometrin ajan askel oli aika kevyt ja vauhdikas.

Maalisuoralle kaartaessani jaksoin tuulettaa ja saattoi siinä päivän ensimmäinen hymykin irrota. Ei tästä kuitenkaan tullut ihan sellainen tunnevyöry kuin olin odottanut, sillä päällimmäisenä mielessä oli pettymys. En ollut pyöräilyn loppumisen jälkeen vilkaissutkaan aikaa, sillä en halunnut nähdä haaveiltujen tavoiteaikojen valuvan tavoittamattomiin. Siksi taululle pysähtyneet lukemat 10:49:51 olivat todellinen yllätys. Rehellisesti sanoen arvioin viettäneeni matkalla noin tunnin pidempään. Vaikka tavoite oli päästä lähelle 10 h lukemia tai jopa sen alle, tätä asiaa pohtiessa ja raporttia kirjoittaessa olen ymmärtänyt, että kyllähän tämäkin tulos oli erittäin hyvä. Näin ensikertalaisen kokemuksella en oikein ymmärtänyt, mitä kehossa tapahtui ja miten asiaa olisi voinut korjata. Enpä tosin ymmärrä täysin vieläkään, mutta nyt ainakin tiedän millaisia tuntemuksia tällaisessa suorituksessa voi kohdata.

Palautuminen heti käyntiin. Kesän paras olut!

Tässä tulokset.

Tässä dataa Movescountissa.

Käteen jäi mitali maaliinpääsyn merkiksi eli nyt voin myös pitää hankkimiani Ironman-tuotteita julkisesti häpeilemättä. Kaiken kaikkiaan Kööpenhaminan Ironman oli aivan huikea tapahtuma, jopa paljon parempi kuin mitä odotin. Voin varauksetta suositella sitä kaikille, jotka täydellä matkan kisan suorittamista suunnittelevat. Ilmoittautukaa! Alle sata paikkaa enää jäljellä!

Tällä suorituksella en pystynyt puristamaan itsestäni läheskään kaikkea irti, joten myös palautuminen on ollut nopeaa. Jalkoihin tuli pari rakkoa, jotka haittasivat kävelyä hieman seuraavana päivänä. Muuten mitään vaivoja ei kisasta jäänyt. Töissä portaita kiivetessäni tosin huomaan hengästyväni nopeammin, joten kyllä se rasitus siellä taustalla kuitenkin lymyää. Lepo on siis silti tarpeen. Märkäpuku taas kerran hieroi aurinkorasvaa hartioista pois, joten hartiat olivat auringon paahteessa vietetyn päivän jälkeen hieman punaiset. Onneksi kuitenkin vain ihan vähän. Auringossa palaminen ei ole cool.

Kisasta jäi myös niin paljon hampaankoloon, että tekisi mieli päästä uuteen yritykseen niin pian kuin mahdollista. Nyt kuitenkin on ansaitun levon aika, ja seuraava treenijakso alkaa sitten syssymmällä. Päätökset ensi vuoden kisoista ovat vielä tekemättä, mutta ensi vuonna teen täysimatkan ehkä jo alkukesällä. Joroinen varmaan tulee käytyä myös. Myös tavoitteet ensi kauden kisoihin ovat vielä asettamatta, mutta entistä kovempaa on tietysti mentävä!

Finisher-paita on aika siisti, sitä tulee varmasti käytettyä. Mitalin takana muuten lukee "THIS IS NOT A TEA PARTY".

Tämän Rautamies-blogin kirjoittelu on kyllä ollut oikein mukavaa, ja on ollut kiva huomata, että porukka on jopa kysellyt, koska lisää luettavaa tulee. Myös tätä kautta saamani kannustus on ollut mahtavaa, kiitos siitä kaikille! Jatkan tänne kirjoittelua & Facebook-sivun päivittelyä jatkossakin, joten seuratkaa, jos edelleen kiinnostaa.