sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Ironman Lanzarote 2016: Juoksu 42,2 km

Lanzan juoksureitti kulkee rantakatua pitkin ja koostuu kolmesta kierroksesta. Ensimmäinen lenkki on pidempi, yhteensä 21 km. Sen jälkeen tehdään enää kaksi lyhyttä, noin 10 km lenkkiä. Henkisesti helppo.

Pyörästä luopumisen jälkeen ensimmäiset juoksuaskeleet vaihtoalueella paljain jaloin olivat kyllä todella oudon tuntuiset. Jalat olivat jo väsyneet, mutta toisaalta juoksuun tarvittavat lihakset olivat kuitenkin vielä aivan kunnossa. Aluksi ei oikein tiennyt tuntuiko juoksu hyvältä vai pahalta, piti vaan koittaa asettaa jonkilainen vauhti ja se joko onnistuu tai ei. Kipitin vaihtotelttaan, istahdin matalalle rantatuolille ja samantien molempiin takareisiin iski krampit, auts. Hetki piti tyynnytellä jalkoja, mutta samalla avustajat saivat lisättyä aurinkorasvaa niskaan ja käsivarsiin. Kun eteenpäintaivutus penkiltä taas onnistui, pystyin laittamaan sukat ja kengät jalkoihin. Oli kyllä hidas vaihto. Ja huonot penkit. Kampesin sitten itseni ylös tuolilta, keräilin tavarat pussiin ja lähdin matkaan.

Suunnitelma:

"Juoksuvauhdin tavoitteena on 4:30 /km, ja jos kaikki on sujunut kisassa suurinpiirtein suunnitelmien mukaan, uskon tuon olevan hyvin mahdollista. Mutta juoksu tulee joka tapauksessa olemaan taistelua aurinkoa vastaan ja neste- sekä energiatankkauksen suhteen sopeutumista kehon ulko- ja sisäpuolella vallitseviin olosuhteisiin.

Otan tarvittavan energian kokiksesta tai geeleistä, jos vielä uppoaa."

Kuinkas sitten kävikään:

Lähdin juoksemaan harjoituksista tuttua vauhtia, ja juoksu lähti rullaamaan oikein mukavasti. Hetken kuluttua tarkistin kellosta vauhtia: 4:15! Huh, ei näin kovaa, pitää hidastaa reilusti. Toisen hetken kuluttua uusi vilkaisu vauhtiin: 4:05! Huhhuh, nyt hitaammin jalat, oikeasti! Pian sain tasattua vauhdin tavoitteeseen ja meno tuntui oikein hyvältä. Parin kilometrin jälkeen huomasin, että vessakäynti olisi tarpeellinen ja päätin hoitaa sen alta pois heti 3 km huoltopisteellä.

Auringon paahde oli jo tosi kova, joten nestettä piti nauttia reilusti ja jatkuvasti. Otinkin vaihtopussista juoksuun mukaan kädessä kuljetettavan 3 dl juomapullon, jossa oli valmiiksi kokista. Tästä pullosta oli oikein kätevä juoda nestettä ja energiaa pienin kulauksin pitkin matkaa. Huoltopisteilläkin pullon täyttäminen kokismukista oli tosi nopeaa, eikä vauhtia tarvinnut juuri edes hidastaa. Huoltopisteillä kumosin lisäksi aina mukilliset vettä päälleni kroppaa viilentämään. Heti ensimmäisen pullon täydennysen jälkeen kuitenkin huomasin, että huoltopisteillä oleva kokis oli tosi laihaa vesilitkua. Seuraavalla pisteellä huomasin, ettei "kokista" saanut edes kaikilta huoltopisteiltä. Hitto! Ensimmäinen 21 km kuitenkin eteni suurinpiirtein tavoitevauhdissa ja sain juotua suht hyvin ja otettua yhden geelin suunnitelmani mukaisesti. Energiavaje alkoi kuitenkin kasvaa jo liian suureksi.

Juoksun tuki ja turva.

Juoksun puolivälissä iski kovasti vatsaa vääntävä nälkä. Ehkä sen laukaisi joku rantaravintolasta leijunut paistetun proteiinin tuoksu, mutta tuli heti aivan hirmuinen ruoan himo! Tässä vaiheessa huomasin vauhdinkin tippuvan reilusti, noin vitosen lukemiin, eikä ollut voimia lisätä vauhtia. Taapersin taas 3 km kohdalla olevalle huoltopisteelle, jossa pysähdyin ahmimaan banaaninpalasia ja syömään geeliä. Menin myös vessaan, mutta vasta vessassa tajusin, ettei oikeastaan mitään tarvetta ollutkaan. Ehkä aivot olivat vaan jo sen verran narikassa, että kuvittelin tarvitsevani myös vessakäynnin. Tällä huoltopisteellä tuhraantui aikaa nelisen minuuttia. Pelkkää ajanhukkaa, hmh! Olisi pitänyt jo aikasemmin ymmärtää reagoida energian puutteeseen syömällä mukana olleita kolmea geeliä tai muuta energiaa nopeammin. Varsinkin kun jo alussa tajusin kokiksen olevan liian laihaa. Noh, seuraavat kymmenen kilometriä etenin hitaammin, noin 5 min kilometrivauhdilla ja otin energiaa banaaneista ja geeleistä.

Viimeisellä kierroksella energiatasot alkoivat taas hieman palautua ja pystyin viimeisten 5 km ajaksi nostamaan vauhdin takaisin tavoitetasolle. Viimeisellä kierroksella ohittelin aika monta samalla kierroksella olevaa, joten sain hieman parannettua sijoitustani. Juoksureitti alkoi olla jo aika ahdas, joten jouduin tunkemaan välillä röyhkeästikin ihmisten ohi reitillä, kun pelkäsin ohittamieni kilpailijoiden tulevan vielä kovaa takana.

Ainoa miinuspuoli koko reitissä olikin juoksureitin ahtaus maalin lähettyvillä. Rantakadulla juoksijoille jätettiin vain pari metriä leveä, aitaamaton käytävä ja ihmisiä oli todella paljon molemmilla puolilla kannustamassa. Muuten kyllä aika mahtava tunnelma, mutta pelkäsin jonkun astuvan reitille ja aiheuttavan törmäyksen. Välillä jouduin myös hidastamaan ja odottamaan sopivaa ohituspaikkaa hitaampien ohittamiseksi.

Takaa ei kuitenkaan kukaan tullut ohi ja maalissa pääsin nostamaan kädet ilmaan 3:23:34 maratonin jälkeen. Toiseksi nopein juoksemani maraton! Juoksun Garmin-dataa täällä.

Kokonaisajaksi kirjautui 10:18:46, ikäryhmän sijoitukseksi 13 ja kokonaiskilpailun sijoitukseksi 73. Viralliset tulokset täällä. Ei läheskään täydellinen päivä, mutta ihan hyvä sijoitus kuitenkin. Ikäryhmän top 10 olisi ollut täysin saavutettavissa ja nappisuorituksella parempikin sija. Kärjen taso on vaan niin törkeän kova, että Hawaiin paikat oli luultavasti mun ulottumattomissa, mutta sen oikeastaan etukäteen jo tiesinkin. Ensi kerralla sitten!

Yksi tuhannesta ottamastani selfiestä.

No, mitäs jäi käteen? 

Reissussa olin 29.4.-23.5., eli sellaiset kolme ja puoli viikkoa. Töitä tuli tehtyä noin 50 % kuormalla. Kokonaisuutena reissu oli erittäin onnistunut, ja se tarjosi sopivassa suhteessa treeniä, lepoa ja töitä. Ja kisasuoritustakin auttoi melko paljon, että olin ehtinyt uida, pyöräillä ja juosta näissä maisemissa ja tottua saaren olosuhteisiin. Ja kun tätä yhtä kisaa varten olin kuitenkin treenannut jo noin kahdeksan kuukauden ajan, oli tosi mukava tehdä kisamatkasta vähän suurempi juttu ja nauttia siitä pidempään kuin vain muutamien päivien ajan. Kaiken rahan ja vaivan väärti.

Käteen jäi myös vakiokrääsä 2 x (mitali + uimalakki + finisher-paita) + reppu + muuta sekalaista Ironman-kamaa.

Voin kyllä vilpittömästi suositella tätä kisaa kaikille, joita kiinnostaa vähän haastavampi triathlonkilpailu. Ironman Lanzarote on tapahtuma, joka on käytävä kokemassa. Menkää, menkää, ilmoittautuminen on jo auki! Toivottavasti menen itsekin joskus vielä uudelleen. Jos herää kysymyksiä kisasta tai matkajärjestelyistä tai jos kaipaatte rohkaisua ilmoittautumiseen, niin ottakaa reippaasti yhteyttä.

Ja mitäs sitten seuraavaksi?

Tämä onkin tällä hetkellä eniten päätä vaivaava asia. Omalla arvoasteikolla Lanzaroten Ironman oli se kaikkein haastavin ja mielenkiintoisin Ironman-kisa. On kaiken maailman muita aironmänejä ja sitten on legendaarinen Ironman Lanzarote. Ja se on nyt koettu, huikeaa!

Tällä hetkellä Lanzaroten houkuttelevuudelle vetää omasta mielestäni vertoja vain Hawaiin maailmanmestaruuskisat, joten ehkäpä seuraava tavoite voisi olla yrittää karsiutua siihen mittelöön ja matkustaa Hawaiille ensi vuonna. Hmm... Karsintakisa voisi olla joku tasaisempi, "tylsempi" reitti, joku josta voisi yrittää tykittää myös kunnon ennätysajan.

Mutta mutta... Tuo vaatisi vielä tosi paljon lisää treeniä, jotta pääsisin sille tasolle. Joten laitetaanpas tämä ajatus vielä takaisin aromipesään hautumaan. Pitänee miettiä tarkemmin, haluanko alkaa panostamaan johonkin yksittäiseen projektiin niin paljon niin ajallisesti kuin rahallisestikin.

Tällä hetkellä kesäksi sovittu kisakalenteri kuitenkin näyttää aika lyhyeltä: Joroisten puolimatka ja Helsingin perusmatka. Kyllä tähän pitää vielä jotain täytettä keksiä. Mutta mitä?

Ja näin, blogi on taas saavuttanut yhden virstanpylvään, kun Rautamies Lanzarotella 2016 -projekti on näillä sanoilla saatettu onnistuneesti maaliin. Kiitos seuraajille saamastani kannustuksesta! Kiitos myös TriathlonSuomen Jarno Piikille hyvästä valmennustyöstä!

Ja hei: seuratkaa ja tykätkää blogin Facebook-sivusta, niin tiedätte mitä tapahtuu tulevaisuudessa!

Kuulemiin.

-Jouko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti