Tunteita ja tuoksuja

Perusmatkan kisan jälkeen tuli vähän ongelmia; molempiin jalkoihin tulleet monet rakot ja hiertymät kipeytyivät sen verran pahasti, että käveleminenkin oli hankalaa. Seuraavalla viikolla oli kuitenkin tarkoitus tehdä viimeinen pitkä ja kova treeniviikko, joten jalat piti saada käyttökuntoon mahdollisimman nopeasti, ettei tarvitsisi jättää tärkeitä treenejä väliin. Jalkojen rikkinäinen iho alkoi myös punoittaa sen verran paljon, että iski aika kova pelko tulehduksista tai verenmyrkytyksistä tai kaiken maailman ruttobakteereista. Kävin sitten shoppailemassa desinfiointiaineita ja laastareita, jotta saisin puhdistettua ja suojattua haavat. Jalat putsattuina ja teipattuina treenit lähti kaikesta huolimatta hyvin liikkeelle, eivätkä hiertymät haitanneet menoa juostessakaan. Hoidin jalkoja monta kertaa päivässä ja muutaman päivän jälkeen tilanne alkoi olemaan jo paljon parempi.

Loivaa ja pitkää nousua viinitarhojen läpi. Asfaltissa on vanhoja kannustuksia, kuten tässä "Wille ist alles!"

Viimeisinä pitkinä treeneinä tein mm. pyöräreitin kiertämisen kisanomaisella tankkauksella + päälle lyhyt kisavauhtinen juoksukokeilu. Ainakin tuon pyöräilyn jälkeen juoksu lähti helpon oloisesti liikkeelle, mutta pyöräilyn tehotkin olivat kyllä liian matalat. Tästä olisi tarkoitus nostaa tehoja kisaan vielä reippaat 15 W, ja saa nähdä mitä jalat siitä tykkäävät. Pyöräreitti on kyllä haastavuudeltaan ja maisemiltaan aivan upea ja odotan sitä tosi paljon. Kävin myös viime sunnuntaina juoksemassa kahden tunnin kisavauhtisen pitkiksen, jossa kokeilin kisan kaltaista energiatankkausta. Nestettä tarvitaan juoksussa paljon, sillä auringon paahde on tosi kova.

Ja jos en ole vielä muistanut riittävän monesti kertoa, niin kova on myös tuuli. Paitsi uintiin ja pyöräilyyn, se vaikuttaa myös juoksuun yllättävän paljon. Vastatuuleen on aika raskas juosta ja hyvän ja rennon asennon pitäminen tuntuu vaikeammalta. Mutta se onneksi myös viilentää hieman ja saattaa heittää rantakivikkoon iskevistä aalloista piristävän vesisuihkun juoksureitille. Siinä perusmatkan kisassa ollut puhuri taisi muuten olla poikkeuksellisen kova, eikä ainakaan yhtä pahaa myräkkää ole sen jälkeen onneksi ollut, vaikka vähän sadekuurojakin on koettu. Eli kaiken kaikkiaan tuulen voimakkuus on vain normaalin kova.

Videopätkää uintitunnelmista. Joinain päivinä on pomppuista menoa, ainakin jos uskaltautuu uimaan poijuille asti.

Kaikki lajit sujuvat nyt jo ihan hienosti. Perusmatkan kisan uinnissa olleita ongelmia ei ole enää ensimmäisten uintikertojen jälkeen ollut, mutta iso aallokko tekee uinnista välillä tosi raskasta. Pyöräily sujuu mukavasti tuulessakin. Nousuja on kiva punnertaa ylös ja alamäet ovat todella vauhdikkaita. Myös juoksussa askel rullaa ja maisemat vaihtuvat ripeästi. Nyt kisaan on nyt enää viikko aikaa ja treenien pituudet ovat jo laskeneet huomattavasti. Jäljellä olevina päivinä keskitytään lähinnä ylläpitämään kehon vireystilaa lyhyillä, mutta tehokkailla harjoituksilla. Ensi viikoksi on luvassa enää muutamia tunteja treeniä ja muuten vain levätään ja odotellaan kisapäivää.

Monet johonkin kovasti odottamaansa tapahtumaan valmistautuneet varmaan tietävät, miten viimeisinä päivinä tunteet saattavat mennä melkoista vuoristorataa. No, itselläni alkaa myös näkymään merkkejä tuollaisesta... Toisina päivinä kaikki on niin mahtavaa ja treenien mennessä aivan upeasti itseluottamuskin on huipussaan. Toisinaan taas jo pelkkä tehomittarin/sykevyön ja pyörän ajotietokoneen yhteyksien pätkiminen saa verenpaineen voimakkaaseen nousuun pyöräillessä, eikä siihen tunnu edes huutaminen auttavan. Ja tänäänkin kävin aamulla uimassa, mutta vaikka suht tyynessä meressä uinti olisi ollut helppoa, niin kaikki veto tuntui olevan ihan poissa ja meno tuntui tosi tahmealta (vaikka vauhti näytti olleen kuitenkin ihan hyvä!). Tämä aiheutti silti aikamoista epätoivoista turhautumista merellä ja jopa kiukustumista loppua kohden. Kolmatta kertaa uidessani suoraan päin poijua annoin sen kuulla suorat sanat muutaman ei-niin-ystävällisen töytäisyn kera. Treenin lopussa sitten heittelin ensin varusteet rannalle ja sitten vielä takaisin mereen. ***TANA! Onneksi oli lähes tyhjä ranta, niin ei muut nähneet kun hombre finlandés sekoaa. Sitten laskin hitaasti kymmeneen, kävin nöyränä hakemassa varusteet merestä ja menin aamupalalle. Leuka rintaan jne..

Iltaisin käyn lojumassa altaan aurinkotuoleilla The Doors & Led Zeppelin seuranain.

Mieltä täällä koittelee myös aikamoinen herkkujen himo. Puolihoidossa tuolta hotellin ravintolasta saisi aamupalalla ja illlallisella vaikka mitä hyvää, mutta silti pitäisi yrittää pystytellä terveellisissä ja treenien kannalta järkevissä vaihtoehdoissa. Ja kaikki noi kauppojen karkit ja sipsit ja oluet ja rantakahviloiden jäätelöt ja herkut, huoh! Välillä tekisi mieli vain ahmia herkkuja ja löhöillä auringossa kuten noi ravunpunaiset britit. Mutta onneksi matkaseurana on oma tietokone, joten voin vetää hotellihuoneen verhot kiinni, uppoutua töihin ja pysytellä erossa näistä espanjalaisista houkutuksista.

Nyt syömään, tuli nälkä!

Viikonlopputerveisin,

Jouko

Ja hei! Tykkää blogin facebook-sivusta, niin tiedät mitä tapahtuu ja mitä ei!

Volcano Triathlon 30.4.2016

Asiat täällä matkakohteessa alkoivat rullaamaan heti mukavasti. Vuokra-auto järjestyi kentällä tosi nopeasti ja laukutkin mahtuivat helposti kyytiin. Matkalla hotellille poikkesin vielä kauppaan hakemaan kanisterit vettä ja muita painavia ostoksia, lähinnä lounas- ja välipalatarvikkeita. Majoitun HG Lomo Blanco -hienostohuoneistohotellissa ja otin siihen vielä puolihoidon, ettei tarvitsisi montaa ruokaa päivässä itse tehdä. Ehdin hotellille sopivasti ennen keittiön sulkemista, joten kävin vetämässä pastat naamariin ennen edessä olevaa varustekarusellia.

Tankkaamisen jälkeen alkoi seuraavan päivän kisakamojen järjestely. Onneksi tämä ruljanssi on käyty aika monta kertaa jo läpi. Eniten aikaa meni tietysti pyörän ajokuntoon laittamiseen, mutta muut tavarat nostelin vaan vanhan muistilistan mukaisesti ensin erilleen ja sulloin ne sitten isoon varustepussiin. Valmista on!

Tässä avaintiedot malttamattomimmille lukijoille. Pitempi tarina seuraa.

Kisa järjestettiin saaren pohjoispuolella Club la Santassa, joka on legendaarinen joka lajin all-inclusive urheilulomaparatiisi. Olisi ollut hienoa majoittuakin ko. kohteessa, mutta useamman viikon majoittuminen olisi syönyt kukkaroa aivan liikaa. Ehkä joskus tulevaisuudessa. Aamun aikaisen lähdön vuoksi en ehtinyt syödä aamupalaa omalla hotellilla, mutta söin ennen lähtöä kuitenkin yhden banaanin. Ajattelin hakea matkalta jotain syötävää tai etsiä perillä ilmoittautumisen jälkeen aamupalaa. No, ilmoittautumisen jälkeen kisafiilis oli jo niin kova, etten malttanut lähteä kisakeskuksesta mihinkään. Järjestelin vain varusteet paikalleen ja kyselin järjestäjiltä mieltä askarruttaneet asiat. Ja odotin. Yllätyin kyllä siitä, että aamulla oli vähän vilu. Missä on se luvattu lämpö? Tuuli oli tosi kova ja tummat pilvet roikkuivat vuorien päällä. Juuri ennen uinnin lämmittelyyn lähtemistä alkoi vielä satamaan! Tungin vaihtopaikan tavarat muovipussiin, ettei tarvitsisi sitten ainakaan läpimärillä lenkkareilla lähteä juoksemaan. Mutta eipä se sade onneksi kestänyt kuin hetken.

Synkkää on ja myräkkä lähestyy. Tuulen nopeuden näkee noista lipuista: melko KOVA

Aamupalaksi jäi muuten se banaani ja yksi energiageeli juuri ennen uintia, eli ei aivan optimaalinen valmistautuminen siltä osin.

Uinti tehtiin yhtenä kierroksena suojaisessa merenpoukamassa. Kauden ensikosketus avovesiuintiin tuntui ihan mukavalta. Vesi oli kirkasta ja lämmintä ja märkkäri tuntui toimivan hienosti. Edes suolainen vesi tai aallokko eivät paljon häirinneet. Uinnin lähtö oli poukaman päästä matalasta vedestä. Asetuin porukan keskelle ja lähtölaukauksen jälkeen lähdin kauhomaan omaa rauhallista uintia. Ensimmäisen poijun lähestyessä porukassa alkoi aikamoinen kuhina ja törmäily, kun reunasta lähteneet rynnivät kiertämään poijua. Ensimmäisten satojen metrien spurtti olisi lähtötaktiikkana varmasti parempi, niin pääsisi tämän pahimman rysän edelle. Vai pääsisikö? Onkohan siellä edessä vaan entistä kovempi paini? Enköhän pääse tätä taktiikkaa seuraavissa kisoissa koittamaan, kunhan uintivarmuus avovedessä taas vähän nousee. Omassa uinnissa tekniikka välillä unohtui ja kädet alkoivat nousta edessä jarruttamaan menoa. Myös hengitys ja suunnistaminen oikealta puolelta aiheutti taas vaikeuksia. En kyllä ymmärrä miksi se on avovedessä niin hiton vaikeaa, kun altaassa mitään eroa ei tunnu. Uidessa oikea puoli on vielä mulle se ns. parempi puoli, jolla asento ja täten myös vauhti pysyy selvästi parempana. Olisi kiva saada se toimimaan myös avovedessä.

No mutta uinti eteni mukavasti kääntöpaikalle asti. Tämän jälkeen tuulen nostamat aallot alkoivat lyömään päähän ja uinti muuttui vaikeammaksi. Kerran piti pysähtyä yskimään merta ja tyhjentämään uimalasit, mutta muuten eteneminen oli melko varman tuntuista. Aikaisempina kausina kisakauden avanneet kierrokset Vantaa triathlonissa Kuusijärvessä ovat tuntuneet niin järjettömän pitkiltä, että tämä uinti oli ohi yllättävän nopeasti. Lopussa aloinkin epäröimään, että kuuluukohan tätä sittenkin uida kaksi kierrosta. Uinnin loppuaika 26:23 ja kellon mukaan vauhti 1:42 / 100m. Ihan hyvä kauden ensimmäiseksi meriuinniksi, ja kyllä se pienellä viilauksella vielä paremmaksikin muuttuu.

Koutsin ohjeet tähän kisaan olivat lyhyesti "Vedä täysillä, mutta rennosti ja paineetta. Hyvä paikka kokeilla.". Uinnin otin tarkoituksella ylirauhallisesti, mutta pyöräilyyn lähdin sitten kovaa mitään pidättelemättä. Jos edessä näkyi selkä, sen ohi oli mentävä. Ja perinteiseen tapaan, mun muita heikomman uinnin vuoksi, niitä ohitettavia on tosi paljon.

Kuvittelin muuten tietäväni, mitä se luvattu kova tuuli tarkoittaisi, kunnes pyöräreitti poistui rakennusten suojasta. Vastatuuliosuudet ovat vielä ihan siedettäviä, kunhan vaan pysyy tuulelta piilossa, eli pitää aeropaketin tiukasti kasassa ja pyörittää rauhallisesti menemään. Mutta se sivutuuli! Uskomattoman kova puuskittainen tuuli riepotteli pyörää aika tavalla. Välillä tuuleen pitää nojata tosi voimakkaasti ja silloin puuskat heilauttelee pyörää vähän sinne sun tänne. Kääntöpaikan jälkeen iski taas sadekuuro ihan älyttömän puhurin kera. Ensin luulin, että tuulessa lentelee jo pieniä kiviä, mutta sadepisaroita ne onneksi vain olivatkin. Pahimmissa paikoissa en pystynyt ajamaan alamäkeen aeroasennossa, vaan hain tukevamman, mutta matalan asennon jarrukahvoilta. Koko matkan tuli rutistettua ohjaustankoa tosi voimakkaasti ja ajosta oli rentous kaukana. Vaan eiköhän tähän tuuleenkin ehdi vähän tottua, kunhan saa lisää kokemusta. Ihan loppumatkasta sitten pilvetkin alkoivat väistyä ja aurinko alkoi porottamaan. Pyöräilyn loppuaika 1:09:33 ja watteja sain puskettua reilut 250 (NP 260 W). Nousua näytti olleen noin 430 m. Lisää rentoutta on saatava ja tehojakin olisi tässä kisassa pitänyt laittaa hieman enemmän, etenkin alamäissä. Tuulet vaan olivat vielä liian pelottavia.

Pyöräilyn maisemia.

Juoksu tehtiin kahtena kierroksena. Pyöräilyn jälkeen askel lähti rullaamaan tosi helpon tuntuisesti, eikä jaloissa tuntunut oikeastaan mitään rasitusta. Lisää selkiä tuli vastaan. Pari tyyppiä meni ohi alussa, mutta niiden läähätyksestä pystyi kyllä arvaamaan, etteivät nekään karkuun pääse. Kääntöpaikalle mentiin vauhdilla, mutta paluumatka oli vähän vaikeampi vastatuulen ja ylämäen vuoksi. Myös auringon paahde oli jo aika kova, mutta se tuntui oikeastaan vaan mukavalta eikä aiheuttanut ongelmia. Kokeilin nyt tässä kisassa kantaa kädessä sellaista pientä 3 dl juomapulloa, josta sai juotua urheilujuomaa helposti aina silloin kun siltä tuntui. Se oli aika toimiva ratkaisu ja ainakin pidemmillä matkoilla taidan jatkaa tätä tapaa. Sitä pulloa ei vaan kannattaisi tiputtaa, koska hakemiseen palaa aina niitä arvokkaita sekunteja...

Kisan voittajille hävisin yhden juoksukierroksen verran, kun kärkikaksikko juoksi maaliin lähtiessäni itse vasta toiselle kierrokselle. Toiselle kierrokselle koitin nostaa vähän effortia ja sain parannettua taas sijoitustani vähäsen. Nämä kisakengät (Asics DS Racer) eivät vaan taida oikein sopia ilman sukkia juoksemiseen, sillä jaloissa tuntui olevan jo useita rakkoja, mutta kivut eivät onneksi olleet kovin pahat. Kilometri ennen maalia ohitin vielä kaksi tyyppiä, jotka liimautuivat tiukasti peesiin, joten loppukirikamppailukin oli luultavasti siis luvassa. Se oli aika hauskaa; jatkoin omaa tasaista vauhtia, kunnes näin takaa tulevan iskuyrityksen. Sitten vaan hanat auki ja espanjankieliset selostajatkin innostuivat huutamaan "ahora tre-dos-cinco buenasnoches MANO Y MANO especialzumo sin plomo arriba ay ay ay!" Sijoitus säilyi ja juoksun ajaksi tuli 37:26. Tämä olisi mulle myös uusi maantiekympin ennätys, mutta mittari näytti matkaksi vain 9,78 km, höh! Juoksu oli kyllä tämän kisan onnistunein osuus.

Ohi on. Olo on maalissakin hyvä ja tuntuu siltä, että olisihan tätä pidempäänkin jaksanut.

Koko kilpailun ajaksi kirjautui 2:17:44, mikä on kyllä ihan kiva tulos, mutta parempaankin pitäisi pystyä. Tällä tuloksella irtosi täällä ikäryhmän (30-34) 11. sija ja kaikissa miehissä sija 37/352. Garminin datat täällä ja resultados oficiales täällä. Kisa oli kyllä kokonaisuudessaan oikein mukava ja ennenkaikkea hyvä harjoitus matkalla kohti päätavoitetta. Järjestelyt olivat erittäin toimivat, puitteet upeat ja hintakin suht edullinen 50 €. (+ tietysti lennot, majoitus yms., mutta eihän niitä lasketa!) Muistoksi sai ihan siistin paidan ja mitalin tietysti.

Suurin miinus tulee itselle siitä, että hengailin liian pitkään kisa-asussa maalialueella, enkä laittanut auringonsuojaa päälle. Viidenkympin suojakertoimesta huolimatta niska ja käsivarret pääsivät kärähtämään auringossa. Not cool.

Jättimiinuksen saa Garminin sykemittaus, joka taas näytti ihan mitä sattuu. Pyörässä keskisyke 60 ja juoksussa 78. Jepjep. Sunnuntain palauttavalla lenkillä myös tehomittari lakkasi toimimasta, joten luottamus näihin laitteisiin alkaa vähän horjua.

Tästä jatketaankin kohti viimeisiä treeniviikkoja, joilla viimeistellään tämä heppu tosi kisakuntoon. Ensi viikolla luvassa on entistä pitempää treeniä kisavauhtien testaamiseen. Ja paljon uintia! TJ 20!

Arrivederci, kuten paikalliset sanovat

- Jouko

PS. Tykkää blogin Facebook-sivusta, niin pysyt ajan hermolla.

Pakkauslaulu raikaa

Etkö keksi tyttö- tai poikaystävällesi joulu-/syntymäpäivä-/wappulahjaa?

Tämän postauksen lopussa on oiva lista, josta voit poimia helposti lahjavinkkejä. Triathlonistit taas voivat kopioida listan vaikka suoraan joulupukin kirjeeseen.

Matkalla ollaan!

Kirjoitan tätä lentokoneessa välillä Lontoo-Arrecife. Nyt ollaan noin Lissabonin kohdalla ja matkaa enää reilu tuhat kilometriä. Matkaan oon lähtenyt kotoa kuudelta aamulla. Pakkaaminen meni tapani mukaan aika myöhälle ja eiliset treenitkin jäi väliin, perhana. Olin kentällä kuitenkin hyvissä ajoin ja kävin syömässä Cesar's Little Italyssa kunnon aamupalan. Koneeseen päästyäni muistan vain laittaneeni luurit korville ja siihen katkesi filmi. Heräsin vasta Lontooseen laskeuduttaessa, kun näin unta olevani lääkärissä korvakipujen vuoksi. Lontoon kentällä sitten piti tappaa aikaa viitisen tuntia ja tästäkin iso osa meni torkkuen ja musiikkia kuunnellen.

Nyt kuitenkin Lanzarote jo lähestyy ja näin ikkunasta ainakin pyörälaukun päätyneen tähän samaan koneeseen. Joku oli tosin lätkäissyt siihen jonkun ison punaisen tarran ja vähän huolestuttaa, että mitä se tarkoittaa... Ehkä sieltä on poistettu joku vaarallinen esine, kuten takakiekko. Laukkujen painotkin taitaa olla ihan painorajojen äärillä. Toivottavasti kaikki kamat tulee kuitenkin ehjinä perille.

Kentällä mua pitäisi sitten odottaa vuokra-auto, jolla huristelen kätevästi hotellille ja myös huomiset kisamatkat. Pitänee käydä ajelemassa koko IM-pyöräreittikin läpi, jos vaan huomenna ehdin. Vuokra-auto ei paljoa maksanut ja taksikyydit olisivat tulleet paljon kalliimmiksi. Yritin vielä varmistaa vuokrafirmasta, että mahtuuhan tuo mun pyörälaukku varmasti autoon, mutta saa nähdä miten käy. Toivotaan toivotaan.

Tämä ilta meneekin pyörää kasatessa ja kamoja säätäessä. Ja huomenna sitten kauden ensimmäinen kisastartti klo 10 paikallista aikaa. Kirjoittelen sitten taas kisasta vähän raporttia tänne blogiin.

- Jouko

Tässä mukaan pakkaamani tavarat, joilla luulen näiden seuraavien viikkojen treenit & kisat selviäväni:

Lentoliput
Ilmoittautumislaput
Passi
Puhelin + laturi
Läppäri + laturi
Kuulokkeet

Kisapuku x 3
Lippis
Aurinkolasit
Numerovyö
Kello + laturi
Sykevyö x 2

Märkäpuku
Uimahousut
2 x Uimalasit
2 x Uimalakki
Pyyhe
Kelluke
Baby oil
Märkkäriliima

Pyörä
Polkimet
Poljinavain
Kuusikulma-avaimet
Pumppu
Öljy
Pyörän laturi
Mittari + laturi
Pyöräilykengät
Pyöräilykypärä
Pyöräilyhousut
Pyöräilypaita x 3
Ohut tuulitakki
Geelilaukku x 2
Juomapullo x 4
Huoltopullo: 2 x vararengas, nippusiteitä, rengasraudat, monitoimityökalu
Teippi

2 x Juoksukengät (kisa + treeni)
Urheilusukkia
Juoksuhousut
Juoksupaitoja
Vyölaukku/pullovyö

Alushousuja
Sukkia
Normikuteet lämpimään
Yövaatteet
Villasukat
Pesuaineet

Aurinkorasvaa
Hiilarii
Palkkarii
Urheilujuomaa
Suolaa
Geelejä
Patukoita
Magnesium
Burana
Maitohappobakteeri

I love the smell of neoprene in the morning

Huu, pian tää lähtee! 

Enää muutama hassu päivä, niin tömistelen Suomen kurat kengistä ja lennän Lanzaroten lämpöön treenaamaan. Kisaankin on enää vaivaiset 27 päivää! En sanoisi, että kisan läheisyys erityisesti jännittäisi, vaan lähinnä sitä ei malttaisi enää odottaa pidempään. Treeneissäkin on välillä fiilis, että kyllä treenaaminen saisi jo riittää, tätä on puurrettu tarpeeksi, kaikki voitava on jo tehty, en jaksa. Mutta nyt on aika tehdä niitä viimeisiä kovia viikkoja, joihin kuuluu pitkiä kisavauhtisia harjoituksia. Niitä tärkeitä treenejä, joilla elimistö totutetaan pitkään suorittamiseen ja samalla testaillaan nesteytystä + energiatankkausta. Motivaatiota on löydyttävä.

Keskiviikko: Takana kolme tuntia trainerilla. Alkaa Netflixistäkin loppumaan kiinnostava sisältö, joten ei muuta kuin juoksemaan.

Täällä Suomessa on pyörätreeniä väännetty lähinnä trainerilla ja on se vaan niin tylsää. Onneksi Lanzalla on aikaa vielä totutella ihan oikeaankin ajamiseen ennen kisaa. Pääsee kokeilemaan kisareittiä ja palauttelemaan mieleen vuorinousujen ihanuutta... Ja siellä kuulemma tuuleekin, mahtavaa.

Niin ja se lämpö. Ihana lämpö. Kuumuus! Sitä ehkä odotan kaikkein eniten. Saa nähdä kuinka pian siellä mieli muuttuu, mutta luulen, että tätä räntäsadetta tuskin tulee kuitenkaan ikävä. Juuri perjantain työmatkalla tehdessäni mäkivetoja maantiepyörällä kaatosateessa painava reppu selässä, mietin, että mitähän hiton järkee tässä oikein onkaan. Olisipa ollut mukava mennä bussilla suoraan kotiin, vaikka päiväunille. Jättää treenaaminen muille tai edes vähän lämpimämpiin aikoihin. Tai miksi edes tehdä työtä, jota kukaan ei näe? POIS POIS negatiiviset ajatukset! Nyt sitä motivaatiota!

Välillä tää treenaaminen vaatii tällaista henkistä taistelua omaa itseä vastaan. Mutta tästä negistelystä huolimatta fiilis on erittäin hyvä. Treeniviikot ovat menneet loistavasti, kaikki lajit sujuu ja itseluottamus on kova.

Sunnuntai: 4 h trainerilla + 30 min juoksu. Ansaittu suihku. Aivan mahtava fiilis.

Satuin muuten huomaamaan, että heti Lanzalle saapumistani seuraavana päivänä siellä järjestetään perusmatkan (1500 m - 40 km - 10 km)  kisa, Volcano Triathlon. No tämähän sopisi omasta mielestäni hyvin valmistavaksi harjoituskisaksi ja antaisi heti reippaan alun leirille. Joten ei muuta kuin koutsilta lupa ja sitten järjestäjälle kyselyä, että voinko skipata edellispäivän kisainfot ja saapua vasta aamulla kisatoimistolle noutamaan numeron yms. kamat. Homma järjestyy, joten ensimmäinen kisastartti on siis jo vajaan viikon kuluttua!

Otin lauantaiaamun uintitreeneihin sitten märkäpuvunkin mukaan, jotta saisi edes lyhyen kosketuksen taas siihen, miltä se märkkäriuinti nyt taas tuntuukaan. No, vauhti altaassahan on märkärillä ihan käsittämättömän kova ja meno on todella helppoa. Keho kun alkaa olemaan jo sen verran rasvaton, että märkäpuvun kelluttavuus parantaa uintiasentoa ja liukua merkittävästi. Jos pystyisin uimaan märkkärillä meressä samaa vauhtia kuin altaassa ilman, niin uinti olisi jo aivan uudella tasolla viime kauteen verrattuna. Ehkä tää on vain toiveajattelua, mutta pianhan se selviää.

Ehkä parasta lauantaiaamussa oli kuitenkin se kuivuvasta märkkäristä lähtevä neopreenin tuoksu. Siitä tuli hieno kesäfiilis. Hetkeksi, kunnes ikkunaa piiskaava räntäsade taas palautti todellisuuteen.

Taas se aika vuodesta, kun kylppärin täyttää neopreenin vieno tuoksu.

Tämä perusmatkan kisa tulee myös olemaan kauden ensimmäinen kosketus avovesiuintiin sekä lämpimässä pyöräilyyn ja juoksuun. Ja alla tulee olemaan edellispäivän matkastressi ja lyhyet unet. Joten vauhdit ei varmaan päätä huimaa, mutta siitä huolimatta kisasta tulee varmasti hyvä harjoitus. Ja siitä sitten suunta ylöspäin kohti kolmen viikon päässä odottevaa IM-starttia!

Ensi viikolla alkaa tavaroiden keräily ja pakkaus. Toivottavasti ehdin seuraavina viikkoina kirjoittelemaan teille enemmän kisavalmisteluista ja tulevista treeneistä. Heittäkää viestiä blogiin/facebookiin, jos tekee mieli kommentoida.

Ja tykkää blogista Facebookissa, niin pysyt menossa mukana!

Selityksen makua

Vantaan Kenttäurheilijat KU-58 järjestää talvisin Aktia maantiejuoksucuppia, jossa juostaan kuukausittain 10k osakilpailut. Näissä kisoissa on mukana myös Suomen huippujuoksijoita, joten kärjessä on tosi kova taso. Mutta silti ne sopivat myös tavallisille kuolevaisille vaikka kunto- tai testijuoksuiksi, ja osallistujia onkin osakilpailuissa satoja. Osallistuminenkin on halbaa. Viime syksyn hyvin sujuneen Vantaan maratonin jälkeen ajattelin itsevarmasti, että talven aikana juoksuun ehtisi hyvin saada vielä parannusta. Ja jotta voisin seurata talvella kehittymistäni ja saada hyvinä treeneinä toimivia kisalähtöjä talvellakin, ostin maantiecuppiin sarjapassin, jolla saa osallistua kaikkiin viiteen osakilpailuun.

Lenkkarit ovat levänneet talven.

Syksyllä, ensimmäisen osakilpailun aattona 13.11. tein viimeistelytreenin, joka meni erittäin hyvin ja lupaili oikein hyvää juoksua seuraavalle päivälle. Odotukset olivat tosi korkealla, mutta treenin jälkeen sohvalle päästessäni vasen jalka alkoi kipeytyä tosi pahasti. Hätäavuksi kaivoin pakastimesta ginipullon, jonka tungin housuihini antamaan kylmähoitoa kipeään sääreen. Seuraavana päivänä oli kuitenkin pakko todeta ettei kävelystä, saati sitten juoksusta kannata nyt haaveilla. Kisa jäi väliin eikä kipu hellittänyt seuraavallakaan viikolla. Lääkärin diagnoosi: säären rasitusvamma. Hitto!

Tätä vammaa on tullut talven aikana hoidettua levolla, lääkkeillä, hieronnalla ja fysioterapialla. Varsinaisen ongelman diagnosoiminen oli kuitenkin aika hankalaa; ensimmäinen lääkäri totesi vaivan johtuvan penikkataudista ja myöhemmin toinen lääkäri totesi, ettei kyseessä ainakaan penikkatauti ole... Onneksi rasitusmurtuma saatiin kuitenkin rajattua pois. Näin jälkiviisaana täytyy kyllä todeta, että olisi heti ensimmäisellä lääkärikäynnillä pitänyt pyytää lähete myös fyssarille, eikä jäädä odottelemaan ja arvuuttelemaan ongelman syytä. Fyssarilla nimittäin ongelmat alkoi ratkeamaan.

Fyssarin puheiden perusteella probleemi on ollut se, että näin lättäjalkaisena ja siitä tietoisena tallaajana olen alkanut ylikompensoida pronaatiota askelluksella, jossa painolinja kulkee jalkapohjan ulkoreunaa sen sijaan, että se menisi oikeaoppisemmin suoraan päkiältä kantapäälle. Tällaisella askelluksella säären lihakset ovat olleet jatkuvasti jännittyneinä. Tämä on aiheuttanut lukkoja nilkan ja jalkapöydän liikkuvuuteen, mikä taas vääntää polvea sisäänpäin askeltaessa. No tätä ongelmaa lähdettiin sitten ratkaisemaan murjomalla ensin nilkasta lukot auki ja sen jälkeen tekemällä päivittäisiä liikkuvuusharjoitteita askelluksen korjaamiseksi. Hidasta touhua, koska väärät liikkeet ovat lihasmuistissa ja niistä on vaan opeteltava pois.

Kolmannen fyssarikäynnin jälkeen parannusta oli jo nähtävissä, joten juoksukieltoa voitiin hieman höllätä ja pääsin kokeilemaan pitkästä aikaa vähän juoksuaskeliakin. Fyssarin mukaan olin kuulemma juoksun harrastajaksi poikkeuksellisen tunnollinen, kun olen tehnyt annettuja harjoitteita päivittäin ja pitänyt oikeasti taukoa juoksusta. Mutta eipä tässä ole aikaa enää riskeerata kisakautta hötkyilemällä, vaan on parannuttava hitaasti, mutta varmasti. Nyt muutamien viime viikkojen ajan olen pystynyt nostamaan juoksumääriä paremmalle tasolle ja oireitakaan ei ole enää ollut! Joten juoksun treenaaminen voi vihdoin taas alkaa. Aikaa ei tässä kuitenkaan enää paljon ole, joten hurjaa kehitystä on varmaan turha odotella, mutta jos nyt jotain pientä edes...?

Niistä viidestä jo maksetusta Aktia cupin osakilpailusta neljä oli jo mennyt sivu suun, joten tänään uskaltauduin korvaamaan treeniohjelmassa olevan kiihtyvävauhtisen juoksutreenin tällä viimeisellä osakilpailulla, ettei ihan turhaan olisi tullut sitä sarjapassia maksettua.

Juoksupaikalla järjestelyt oli tosi helpot: sarjapassilaiset voivat hakea itse oman kilpailunumeronsa pyykkinarulta ja sen jälkeen riittää, että ilmestyy lähtöviivalle. Kisan jälkeen numero palautetaan takaisin narulle seuraavaa kisaa varten, otetaan käteen mukillinen urheilujuomaa ja that's it. Ja pidemmittä puheitta, tämänkertainen kisakokemus oli ensin helppo, sitten kuuma, kylmä, tuulinen, rankka ja sen jälkeen ohi. Tuloksena aika 38:00. Viralliset tulokset täällä ja Garmin-dataa täällä. Eli hienosti meni tasaisesti nousevilla sykkeillä ja negatiivisella splitillä (19:11+18:49).

Tulos. Tällä ei vielä kuuhun mennä, mutta osoittaa, etteivät juoksukunto ja -nopeus ole aivan kauheasti tippuneet.

Kisan jälkeen muuan A. Stubb kävi kiittämässä tarjoamastani peesistä. Jo ennen lähtöä kuulin hänen kertovan haastattelussa taktiikakseen löytää tuulisilla osuuksilla joku leveäharteinen juoksija, jolta saisi vetoapua ja tuulensuojaa. Ilmeisesti minun tarjoama suoja ei kuitenkaan ollut ihan riittävä, koska hän tippui aika pian ohituksen jälkeen. Silti palveluksessanne, herra ministeri.

Tällaista tänään. Juoksu on taas kivaa. TJ 63.

Selityksen maun tarjosi McDonald's-ruoka ja tätä kirjottaessa stereoissa soi Jarre.

Ja hei! Seuraa blogia myös Facebookissa!

Ravintosuositukset uuteen muotoon!

No jos kerran muutkin, niin sitten kyllä minäkin. Asia on nimittäin va-ka-va.

Minä Rautamies, M.Sc. Tech., itseoppinut nutritionisti l. syömäri, juomari (*), haluan myös haastaa näiden konservatiivisten, menneeseen aikaan jämähtäneiden ravitsemustieteilijöiden käsitykset suomalaisten ravintosuosituksista, jotka meille niin sanottuna ruokapyramidina esitetään.

Omien kokemuskokeitteni kautta olen nimittäin huomannut, että annetut suositukset ovat todella vajavaiset. Jo vuosien ajan oma ruokavalioni on perustunut erittäin suurelta osin erääseen raaka-aineeseen, jonka nämä tieteellisen yhteisön jalustalle nostamat "ravitsemusasiantuntijat" ovat jättäneet röyhkeästi täysin huomioimatta. Tämä ravinne tekee olostani pirteän. Silloin olen ehtivä sekä aikaansaava. Ilman kyseistä ainetta taas minua vaivaa krooninen uupumus ja varmaan minua seuraisi myös karmaiseva päänsärky. Samanlaisia vaikutuksia olen huomannut myös läheisissäni.

Omat mielipiteeni sekä empiirisen mutu-tutkimukseni tulokset ovat tietysti täysin yleistettävissä Uudeksi Totuudeksi, joka murskaa vanhat kansanterveydelliset käsitykset. Tervemenoa vanha ja tässä tulee uusi, hyvät naiset ja herrat,

Ruokasuorakulmio!

Ja nyt vakavasti puhuen, kyseessä ei ole vain muotoseikka.

Kyse on kaffista. Onhan vallan käsittämätöntä, ettei tällainen terveellinen ja vain vähän epäterveellinen stimulanttijuoma, jota Suomessa muuten nautitaan väkilukuun nähden eniten maailmassa, ole lainkaan huomioitu suosituksissa. Kahvin kofeiini on upea piriste, joka antaa voimia niin työhön kuin vapaa-aikaankin. Koodarin työ ilman kahvia? Mahdotonta. Pyöräily ilman kahvia? Mahdotonta myös. Juoksu ja uinti ilman kahvia? No joo, ihan mahdollista.

Aamunkoitteessa kuitenkin huomasin, että kofeiinin puute ja aamuväsy saattaa aiheuttaa koukkuselkäisyyttä juoksussa laittaen täten matalaotsaisenkin miehen mielen matalaksi. Vaan kahvin jälkeen saa tana kohentua! Mutta niin oli toimistolla joku sankari rikkonut kahvikoneen kosketusnäytön, kiukuspäissään kai. Jäi latte macchiato extra espresso minultakin saamatta ja aamulenkin jälkeinen akuutti kofeiinin puutostila siten aiheutti tämänkin sekavan blogitekstin.

... ja sitten takaisin töihin. Ja ehkä kirjoitan tänne lähiaikoina taas jotain asiallistakin.

Treenit sujuu hyvin. TJ 72!

- Jouko

Rautamies nostaa rautaa

HiQ Finland Oy:n urheiluhenkiset työntekijät järjestivät maanantaina sotilaspenkkikilpailun, johon pääsin tuppautumaan mukaan testaamaan omaa tasoani tässä jalossa lajissa. Sotilaspenkissä siis tehdään penkkipunnerrusta omalla painolla* pitäen jalkoja penkin päällä ilmassa. Tangon on alhaalla kosketettava rintaa ja ylhäällä noustava suorille käsille.
*) Sarjoja oli tarjolla classic (oma paino), fitness (2/3 omasta painosta) ja ladies (1/2 omasta painosta). 

Virallinen tulos.

Spoiler alert! Rautamies on nyt myös palkittu voimanostaja! Seuraavassa käyn lyhyesti läpi, miten tähän tilanteeseen on päädytty.

Harjoittelu

Kesän tauon jälkeen olen taas aloittanut kuntosaliharjoittelun käymällä Mäkelänrinteen uimahallin salilla kaksi kertaa viikossa. Toisella kerralla teen 5 x 5 sarjat isoilla painoilla hakien kehitystä maksimivoimaan. Toinen kerta taas on perusvoimaharjoitus, jossa teen pidempiä ja nopeampia, noin 10 toiston sarjoja hieman kevyemmillä painoilla.

Saliohjelmani perustuu oikeastaan neljän perusliikkeen, eli kyykyn, maastavedon, penkkipunnerruksen ja leuanvedon ympärille. Näiden ympärille lisään muita täsmäliikkeitä, kuten ylä- & alataljat, käsien ja jalkojen koukistajat ja ojentajat yms. Ja core-treeniä tietysti joka kerralla. Lämmittelyksi tulee tehtyä pyöräilyä sekä soutua, ja salin jälkeen loppuverra on yleensä noin 30 min uinti ja 30 min pyöräily kotiin.

Tämän kauden saliharjoittelu on ollut paljon entistä suunnitelmallisempaa ja tuloksia on alkanut mukavasti näkyä.

Valmistautuminen

Kisa järjestettiin maanantaina ja pääsin suorittamaan virallisen punnituksen vasta saman päivän aamuna. Punnituksen tulos pyöristettäisiin ylöspäin nostopainoksi 2,5 kg tarkkuudella. Käyn lähes aina uimahallilla puntarilla ja paino on kesän jälkeen vaihdellut 72-73 kg välillä. Nyt tahtotilana oli päästä punnituksessa alle 72,5 kg lukemaan, ettei nostopaino pyörähtäisi liian korkeaksi. Viikonloppuna valmistauduin tulevaan punnitukseen tuhoamalla ystäväpariskunnan kanssa kolme pulloa samppanjaa ja syömällä ison kasan blinejä, alku- ja jälkiruokien kera tietysti. Sunnuntaina kävin polkemassa cyclocross-kisan (tästä lisää myöhemmin!) ja illalla tilasimme vielä kotiin quattro formaggio - ja salamipizzat. Ei kuulosta kovin kevyeltä.

Maanantaina pakkasin aamupalan mukaan, jotta pääsisin vaa'alle tyhjin vatsoin. Tulos: 70,6 kg. Alhaisin paino miesmuistiin!

Johtopäätös: Samppanja, blinit ja pizza ovat mitä parhaita laihdutusruokia.

Suoritus

Kaverit yrittivät etukäteen uskotella, ettei tämä muka olisi mikään tärkeä kisa. Mutta olihan tämä silti minulle vuoden tärkein painonnostokilpailu! Ja kun lappu on rinnassa, niin armoa ei anneta.

Tällaisena kevyenä kynäniskana minulle napsahti painojärjestyksessä classic-sarjan ensimmäinen nostovuoro. Tangossa 72,5 kg ja tulos: 12 toistoa moitteettomasti. Hieman jännitti sen jälkeen muiden suorituksia seuratessa, mutta kun pahimpien kilpailijoiden toistot jäivät 11:een, pokkasin ylpeänä ykköspalkinnon.

Kangaskassi, jonka sisällä oli kauhee kasa palkintoja: protskuu protskuu protskuu

Classic-sarjan osallistujia oli muuten vain 6-7, mutta ei anneta sen latistaa tätä tarinaa.

Sen pituinen se. Menkää salille, se on kivaa ja siitä on hyötyä kestävyysurheilijallekin!


Terveisin,

nimim. Rantakuntoon 2016


Tsekkaa Rautamies-blogi myös Facebookissa. Tykkää niin olet ajan hermolla.