lauantai 22. lokakuuta 2016

Raskaudesta

Tiedättekö sen jutun

... kun juoksutreeniin lähtiessä kysyy vaimolta, että "sä oot varmaan menossa jo nukkumaan?".
... kun traineripyöräilyn jälkeen avaa pain caven oven ja huomaa kämpän olevan jo pimeänä ja makuuhuoneen oven kiinni.
... kun lauantaiaamuisin altaassa pitää olla ennen seitsemää.
... kun potee huonoa omaatuntoa jos on tehnyt vain yhden treenin päivässä.

Huoh, raskasta.


Raskaalta tuntuu. Nukkumaanmenoaikakin meni jo.

Tai sen toisen jutun

... kun kaiken työn ja uhrausten jälkeen kovasti odotettu kilpailu menee hienosti.
... kun on ironMIES ja palaa kotiin yli kolmen viikon kisareissulta.
... kun vaimolle ostettu tuliaiskoru on Ídolo de Tara, muinaisen hedelmällisyyden jumalattaren symboli.
... kun ensi kauden suunnitelmat meneekin kertaheitolla uusiksi.

Jees, raskaana.


Erittäin raskasta. Mutta tulokset ovat pysyvämpiä.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Ironman Lanzarote 2016: Uinti 3800 m

Aamutoimet

Laitoin kisa-aamuna kellon herättämään klo 04. Heräsinkin tosi reippaasti, pomppasin ylös sängystä, laitoin valot päälle ja riisuin yöasunkin, kunnes huomasin kellon olevan vasta 01:40. Tehdyt toimet siis pikakelauksella takaisin ja äkkiä takaisin nukkumaan! Seuraava herätys kellon oikeasti soidessa ei ollut ihan yhtä reipas.

Köpiksen kisan stressaamisesta ja muista virheistä oppineena olin miettinyt tarkemmin aamun aikataulun ja järjestelyt aamupalan koostumusta myöden. Heti heräämisen jälkeen kahvinkeitin päälle ja kupillinen kaffia piristykseksi. Samalla tuli nauttia energiapitoinen, mutta mahdollisimman vähän ruoansulatusta kuormittava aamupala. Aamupalaa oli testattukin jo edellisviikkojen aamu-uintien ohessa, ja se tuntui hyvältä. Aamupalaan kuului hedelmämehua, paahtoleipä maapähkinävoilla, pari pikkupakettia hunajaa. Helppoa ja nopeaa. Sen jälkeen nopea suihku ja ensimmäinen kerros aurinkorasvaa kaikkialle.

Sitten vaatteet päälle ja kamat pussiin. Vielä lisää aurinkorasvaa ja menoksi! Oli erittäin kätevää kyllä majoittua aivan kisapaikan lähistöllä hotellissa. Vaihtoalueelle oli hotellilta vain parin sadan metrin kävely, joten kyydeistä ei tarvinnut stressailla ja aikaa oli ruhtinaallisesti. Ja niin uinti-, pyöräily- kuin juoksureititkin ovat harjoituksista jo hyvin tuttuja, joten mitään yllätyksiä ei ole niissä luvassa.

Vaihtoalueella aloin käymään läpi tarkistuslistaani. Ensimmäisenä pyörä kuntoon: ilmat renkaisiin, mittari ja pullot paikalleen. Sitten muutama geeli juoksupussiin, aurinkorasva pyöräpussiin ja kaikki oli valmista. Aikaa oli lähtöön vielä reilusti, eikä bajamajaan jonottaminen kiinnostanut, joten päätin hilpaista vielä takaisin hotellille vessaan ja laittamaan märkkärin päälle. Hotellille kiivetessä saisi kätevästi vähän sykettäkin ylös.

Täysikuu valaisi ennen auringonnousua.

Hotellilta kävelin rantaan märkäpuku päällä ja suoraan tekemään uintilämmittelyä ja jumppaa. Viime viikkojen aamu-uinneissa on hieman alaselkää jomottanut, joten tein normaalia enemmän keskivartalon kiertoliikkeitä lämmittelyksi ja yritin venytellä selkää virkeämmäksi. Vielä noin 300 m uintia ja mukaan muutamia kovempia spurtteja sykettä nostamaan. Vesi tuntui lämpimältä ja tuntuma uintiin ihan loistavalta!

Toisin kuin Kööpenhaminan ja monien muiden kisojen rauhallisemmissa ns. rolling start -lähdöissä, joissa kunkin osanottajan ajanotto alkaa vasta tämän kävellessä ajanottomaton yli veteen, Lanzarotella kaikki osanottajat ovat nipussa rannalla ja yhteisestä lähtölaukauksesta koko massa juoksee veteen painimaan. Ihmisjoukossa on kuitenkin tarkoitus asettua uinnin tavoiteaikansa ja uintikykynsä mukaisesti joko edemmäs tai taaemmas.

Suunnitelma: 

"Ajattelen itselleni onnistuneen uinnin tavoiteajaksi 1:05-1:10. Hyvässä peesissä aika voi olla parempikin, joten aion ryhmittyä aika rohkeasti 60-70 min ryhmän etuosaan. Tulen ehkä yliuiduksi, mutta se ei pelaa joka pelkää. Mutta uinti on kuitenkin koko loppukisan onnistumisen kannalta erittäin ratkaisevassa asemassa, joten ennen kaikkea on tärkeää, että tästä tulee rauhallinen ja hyvin suoritettu uinti. Eli jos havaitsen, että uinti ei jostain syystä kulje odotetusti, taidan keskittyä vaan hyvin rauhalliseen suoritukseen. Kymmenenkin minuutin tappiolla uinnissa voin kuitenkin säästää monikertaisen ajan loppukisassa. Uinnista on päästävä hyvällä fiiliksellä eteenpäin. Jos aika on hyvä, niin hyvä on.

Kääntöpoijuille asti uidaan vasemmalla puolella kulkevan poijuköyden vieressä. Tuon köyden vieressä on edellisvuoden kisavideoiden perusteella todella kova ruuhka, joten uskoisin olevan parempi uida hieman kauempana köydestä. Länsi-itä-suuntainen virtaus myös painaaa uimareita köyttä kohti, joten tässäkin etu on kauempana olevalla uimarilla."

Kuinkas sitten kävikään: 

Lähtöalueella ei näkynyt mitään merkkejä eri uintivauhdeille, joten ryhmityin kohtaan, joissa arvelin 60-70 min uimareiden olevan. Viereisillä uimareilla oli 60-65 min uintivauhtitavoitteet, joten paikka tuntui hyvältä. Vieressä oli pari Teneriffalta tullutta atleettia, jotka olivat käyneet täällä kisaamassa jo vuosien ajan. Kyselin vähän vinkkejä ensikertalaiselle pitkää päivää varten. "Enjoy. Go slow. Eat." Aioin noudattaa näistä kahta.

Torven soidessa rynnättiin veteen ja ensimmäiset pari sataa metriä ensimmäiselle poijulle uin kovempaa, jonka jälkeen hidastin hieman rennompaan matkavauhtiin. Alkumatkasta tuli kyllä kontaktia edestä ja takaa ja sivuilta, mutta kuitenkin odottamaani vähemmän. Rentoon uintiin pääsi aika nopeasti. Huomasin kuitenkin, että edestä tuli ohi reilusti hitaampienkin uimareiden varpaita, vaikka luulin lähteneeni itseäni nopeampien mukana. Kääntöpoijuille mentiin vauhdikkaasti myötävirrassa ja -aallokossa. Käännöksien jälkeen paluumatka olikin vastaista virtausta ja terävää vastaaallokkoa. Viimeisten viikkojen harjoituksien ansiosta tämä oli kuitenkin jo aivan tuttua puuhaa, ja oma uintitekniikka pysyi hyvin kasassa. Ensimmäisen kierroksen loppuvaiheessa edessä oli hitaammin etenevä porukka, josta yritin tunkea pari kertaa ohi siinä onnistumatta. Tyydyin sitten uimaan rauhassa peesissä ja ohitin porukan rannalla. Toisella kierroksella ei peesipaikkoja oikein enää löytynyt, vaan uin kierroksen lähes itsekseni. Paluumatkalla tuli vähän mutkiteltua, kun tein turhan suuria korjausliikeitä uintisuuntaan.

Mittari näytti matkaksi 4063 metriä, mikä kuulostaa tosi pitkältä, vaikka uinkin vähän kauempana ja mutkittelin. Noh, aika oli kuitenkin hyvä 1:06:18 ja vauhtina noin 1:37 / 100 m. Garmin-dataa uinnista löytyy täältä.

Tämä oli mulle hyvä uinti. Hyvää kehitystä on kyllä talven aikana tullut. Tiesin jo heti uinnin alussa, että tää tulee sujumaan hyvin ja fiilis oli loistava!

Sitten upeimpaan osuuteen, eli pyöräilemään. Lue tarinan seuraava osa täältä.

Ironman Lanzarote 21.5.2016

Rautamies on Ironman. Taas! Tällä kertaa kuitenkin aika paljon tyylikkäämmällä suorituksella kuin viimeksi. Lanzaroten kilpailu oli upea kokemus ja tällä hetkellä itsetyytyväisyyden taso on aika korkealla. Ehkä muiden mielestä todella ärsyttävän korkealla, mutta so what, aion leijua tämän suorituksen tunnelmissa vielä pitkään. Ainakin seuraavaan koitokseen asti.

Mutta jälleen kerran aion kuitenkin sanoa, että huippusuoritus jäi vielä odottamaan ensi kertaa.

Pyörivä mitali, w00t! Ja finisher-paidassakin on kaulukset. Aika mehu swägä, hä?

Tässäpä kisaraporttia Ironman Lanzarote 2016 -kilpailusta. Klassiselle triathlon-tyylisuunnalle uskollisena, raportti on jälleen erittäin pitkä ja moniosainen. Ei kuitenkaan kovin vaativa.

Osa 1: Uinti
Osa 2: Pyöräily
Osa 3: Juoksu

Jos herää kysymyksiä, ehdotuksia tai muita ajatuksia tai jos vaikka pahoititte mielenne jostain, niin antakaa palautetta, sitä on aina mukava saada.

Niin ja seuratkaa & tykätkää blogin Facebook-sivusta, niin pysytte ajan hermolla!

Kesän kisoissa nähdään!

-Jouko

PS. Jos kiinnostaa lukea lisää, niin tsekkaa esim raportti Köpiksestä.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Ironman Lanzarote 2016: Juoksu 42,2 km

Lanzan juoksureitti kulkee rantakatua pitkin ja koostuu kolmesta kierroksesta. Ensimmäinen lenkki on pidempi, yhteensä 21 km. Sen jälkeen tehdään enää kaksi lyhyttä, noin 10 km lenkkiä. Henkisesti helppo.

Pyörästä luopumisen jälkeen ensimmäiset juoksuaskeleet vaihtoalueella paljain jaloin olivat kyllä todella oudon tuntuiset. Jalat olivat jo väsyneet, mutta toisaalta juoksuun tarvittavat lihakset olivat kuitenkin vielä aivan kunnossa. Aluksi ei oikein tiennyt tuntuiko juoksu hyvältä vai pahalta, piti vaan koittaa asettaa jonkilainen vauhti ja se joko onnistuu tai ei. Kipitin vaihtotelttaan, istahdin matalalle rantatuolille ja samantien molempiin takareisiin iski krampit, auts. Hetki piti tyynnytellä jalkoja, mutta samalla avustajat saivat lisättyä aurinkorasvaa niskaan ja käsivarsiin. Kun eteenpäintaivutus penkiltä taas onnistui, pystyin laittamaan sukat ja kengät jalkoihin. Oli kyllä hidas vaihto. Ja huonot penkit. Kampesin sitten itseni ylös tuolilta, keräilin tavarat pussiin ja lähdin matkaan.

Suunnitelma:

"Juoksuvauhdin tavoitteena on 4:30 /km, ja jos kaikki on sujunut kisassa suurinpiirtein suunnitelmien mukaan, uskon tuon olevan hyvin mahdollista. Mutta juoksu tulee joka tapauksessa olemaan taistelua aurinkoa vastaan ja neste- sekä energiatankkauksen suhteen sopeutumista kehon ulko- ja sisäpuolella vallitseviin olosuhteisiin.

Otan tarvittavan energian kokiksesta tai geeleistä, jos vielä uppoaa."

Kuinkas sitten kävikään:

Lähdin juoksemaan harjoituksista tuttua vauhtia, ja juoksu lähti rullaamaan oikein mukavasti. Hetken kuluttua tarkistin kellosta vauhtia: 4:15! Huh, ei näin kovaa, pitää hidastaa reilusti. Toisen hetken kuluttua uusi vilkaisu vauhtiin: 4:05! Huhhuh, nyt hitaammin jalat, oikeasti! Pian sain tasattua vauhdin tavoitteeseen ja meno tuntui oikein hyvältä. Parin kilometrin jälkeen huomasin, että vessakäynti olisi tarpeellinen ja päätin hoitaa sen alta pois heti 3 km huoltopisteellä.

Auringon paahde oli jo tosi kova, joten nestettä piti nauttia reilusti ja jatkuvasti. Otinkin vaihtopussista juoksuun mukaan kädessä kuljetettavan 3 dl juomapullon, jossa oli valmiiksi kokista. Tästä pullosta oli oikein kätevä juoda nestettä ja energiaa pienin kulauksin pitkin matkaa. Huoltopisteilläkin pullon täyttäminen kokismukista oli tosi nopeaa, eikä vauhtia tarvinnut juuri edes hidastaa. Huoltopisteillä kumosin lisäksi aina mukilliset vettä päälleni kroppaa viilentämään. Heti ensimmäisen pullon täydennysen jälkeen kuitenkin huomasin, että huoltopisteillä oleva kokis oli tosi laihaa vesilitkua. Seuraavalla pisteellä huomasin, ettei "kokista" saanut edes kaikilta huoltopisteiltä. Hitto! Ensimmäinen 21 km kuitenkin eteni suurinpiirtein tavoitevauhdissa ja sain juotua suht hyvin ja otettua yhden geelin suunnitelmani mukaisesti. Energiavaje alkoi kuitenkin kasvaa jo liian suureksi.

Juoksun tuki ja turva.

Juoksun puolivälissä iski kovasti vatsaa vääntävä nälkä. Ehkä sen laukaisi joku rantaravintolasta leijunut paistetun proteiinin tuoksu, mutta tuli heti aivan hirmuinen ruoan himo! Tässä vaiheessa huomasin vauhdinkin tippuvan reilusti, noin vitosen lukemiin, eikä ollut voimia lisätä vauhtia. Taapersin taas 3 km kohdalla olevalle huoltopisteelle, jossa pysähdyin ahmimaan banaaninpalasia ja syömään geeliä. Menin myös vessaan, mutta vasta vessassa tajusin, ettei oikeastaan mitään tarvetta ollutkaan. Ehkä aivot olivat vaan jo sen verran narikassa, että kuvittelin tarvitsevani myös vessakäynnin. Tällä huoltopisteellä tuhraantui aikaa nelisen minuuttia. Pelkkää ajanhukkaa, hmh! Olisi pitänyt jo aikasemmin ymmärtää reagoida energian puutteeseen syömällä mukana olleita kolmea geeliä tai muuta energiaa nopeammin. Varsinkin kun jo alussa tajusin kokiksen olevan liian laihaa. Noh, seuraavat kymmenen kilometriä etenin hitaammin, noin 5 min kilometrivauhdilla ja otin energiaa banaaneista ja geeleistä.

Viimeisellä kierroksella energiatasot alkoivat taas hieman palautua ja pystyin viimeisten 5 km ajaksi nostamaan vauhdin takaisin tavoitetasolle. Viimeisellä kierroksella ohittelin aika monta samalla kierroksella olevaa, joten sain hieman parannettua sijoitustani. Juoksureitti alkoi olla jo aika ahdas, joten jouduin tunkemaan välillä röyhkeästikin ihmisten ohi reitillä, kun pelkäsin ohittamieni kilpailijoiden tulevan vielä kovaa takana.

Ainoa miinuspuoli koko reitissä olikin juoksureitin ahtaus maalin lähettyvillä. Rantakadulla juoksijoille jätettiin vain pari metriä leveä, aitaamaton käytävä ja ihmisiä oli todella paljon molemmilla puolilla kannustamassa. Muuten kyllä aika mahtava tunnelma, mutta pelkäsin jonkun astuvan reitille ja aiheuttavan törmäyksen. Välillä jouduin myös hidastamaan ja odottamaan sopivaa ohituspaikkaa hitaampien ohittamiseksi.

Takaa ei kuitenkaan kukaan tullut ohi ja maalissa pääsin nostamaan kädet ilmaan 3:23:34 maratonin jälkeen. Toiseksi nopein juoksemani maraton! Juoksun Garmin-dataa täällä.

Kokonaisajaksi kirjautui 10:18:46, ikäryhmän sijoitukseksi 13 ja kokonaiskilpailun sijoitukseksi 73. Viralliset tulokset täällä. Ei läheskään täydellinen päivä, mutta ihan hyvä sijoitus kuitenkin. Ikäryhmän top 10 olisi ollut täysin saavutettavissa ja nappisuorituksella parempikin sija. Kärjen taso on vaan niin törkeän kova, että Hawaiin paikat oli luultavasti mun ulottumattomissa, mutta sen oikeastaan etukäteen jo tiesinkin. Ensi kerralla sitten!

Yksi tuhannesta ottamastani selfiestä.

No, mitäs jäi käteen? 

Reissussa olin 29.4.-23.5., eli sellaiset kolme ja puoli viikkoa. Töitä tuli tehtyä noin 50 % kuormalla. Kokonaisuutena reissu oli erittäin onnistunut, ja se tarjosi sopivassa suhteessa treeniä, lepoa ja töitä. Ja kisasuoritustakin auttoi melko paljon, että olin ehtinyt uida, pyöräillä ja juosta näissä maisemissa ja tottua saaren olosuhteisiin. Ja kun tätä yhtä kisaa varten olin kuitenkin treenannut jo noin kahdeksan kuukauden ajan, oli tosi mukava tehdä kisamatkasta vähän suurempi juttu ja nauttia siitä pidempään kuin vain muutamien päivien ajan. Kaiken rahan ja vaivan väärti.

Käteen jäi myös vakiokrääsä 2 x (mitali + uimalakki + finisher-paita) + reppu + muuta sekalaista Ironman-kamaa.

Voin kyllä vilpittömästi suositella tätä kisaa kaikille, joita kiinnostaa vähän haastavampi triathlonkilpailu. Ironman Lanzarote on tapahtuma, joka on käytävä kokemassa. Menkää, menkää, ilmoittautuminen on jo auki! Toivottavasti menen itsekin joskus vielä uudelleen. Jos herää kysymyksiä kisasta tai matkajärjestelyistä tai jos kaipaatte rohkaisua ilmoittautumiseen, niin ottakaa reippaasti yhteyttä.

Ja mitäs sitten seuraavaksi?

Tämä onkin tällä hetkellä eniten päätä vaivaava asia. Omalla arvoasteikolla Lanzaroten Ironman oli se kaikkein haastavin ja mielenkiintoisin Ironman-kisa. On kaiken maailman muita aironmänejä ja sitten on legendaarinen Ironman Lanzarote. Ja se on nyt koettu, huikeaa!

Tällä hetkellä Lanzaroten houkuttelevuudelle vetää omasta mielestäni vertoja vain Hawaiin maailmanmestaruuskisat, joten ehkäpä seuraava tavoite voisi olla yrittää karsiutua siihen mittelöön ja matkustaa Hawaiille ensi vuonna. Hmm... Karsintakisa voisi olla joku tasaisempi, "tylsempi" reitti, joku josta voisi yrittää tykittää myös kunnon ennätysajan.

Mutta mutta... Tuo vaatisi vielä tosi paljon lisää treeniä, jotta pääsisin sille tasolle. Joten laitetaanpas tämä ajatus vielä takaisin aromipesään hautumaan. Pitänee miettiä tarkemmin, haluanko alkaa panostamaan johonkin yksittäiseen projektiin niin paljon niin ajallisesti kuin rahallisestikin.

Tällä hetkellä kesäksi sovittu kisakalenteri kuitenkin näyttää aika lyhyeltä: Joroisten puolimatka ja Helsingin perusmatka. Kyllä tähän pitää vielä jotain täytettä keksiä. Mutta mitä?

Ja näin, blogi on taas saavuttanut yhden virstanpylvään, kun Rautamies Lanzarotella 2016 -projekti on näillä sanoilla saatettu onnistuneesti maaliin. Kiitos seuraajille saamastani kannustuksesta! Kiitos myös TriathlonSuomen Jarno Piikille hyvästä valmennustyöstä!

Ja hei: seuratkaa ja tykätkää blogin Facebook-sivusta, niin tiedätte mitä tapahtuu tulevaisuudessa!

Kuulemiin.

-Jouko

Ironman Lanzarote 2016: Pyöräily 180 km

Rannalta oli aika pitkä juoksu vaihtoteltalle ja sieltä pitkä juoksu pyöräilyn alkuun. Vaihto meni nopeasti, sain heti avustajilta aurinkorasvat niskaan ja käsivarsiin. Numerovyö vain päälle ja kypärä päähän, sitten ravia pyörälle.

Suunnitelma:

"Uskon, että ominaisuuteni pyöräilyssä auttavat hyvään suoritukseen tällä kisareitillä. Tasainen tehontuotto sujuu ja W/kg-lukemani on reitin profiiliin nähden aika hyvin kohdallaan. Ja mikä ehkä tärkeintä, niin fyysisten ominaisuuksien lisäksi myös henkisesti tämä reitti sopii minulle erittäin hyvin, koska mielestäni pitkät ylämäet ovat parasta, mitä maantiepyöräilyllä on tarjota.

Tämän kisan pitkissä nousuissa tehoja on nostettava koko reitin keskimääräistä tavoitetehoa korkeammiksi, koska vauhdikkaissa alamäissä tehojen pitäminen tavoitteessa ei aina onnistu. Reitillä on pitkiäkin pätkiä, jolloin lasketellaan alas täyttä vauhtia lähes höntsätehoilla. Varsinkin reitin viimeisellä kolmanneksella, kun Mirador del Rio -huipun jälkeen lasketellaan yli 10 km lasku aina merenpinnan tasolle. Siitä eteenpäin on helpompaa ja lisäksi usein myötäistäkin tuulta, joten loppu tullaan paljon alkua vauhdikkaammin. Tehoissa tähtään noin 210 W AP-lukemiin koko reitillä. Olosuhteista tietysti riippuen tämä tarkoittanee 5:30-6:00 pyöräilyaikaa.

Energiaa tankkaan urheilujuomalla, geeleillä ja patukoilla noin 400 kcal tunnissa. Urheilujuomaa menee litra tunnissa, lisäksi reilusti vettä kropan viilentämiseksi."

Kuinkas sitten kävikään:

Pyöräilyn alkuvaiheessa pidin tehoja vielä hieman matalammalla ja aloin heti tankkaamaan juomaa ja energiaa. Pian kuitenkin tuli pieni oksennus. Köpiksen kokemusten perusteella olinkin ajatellut etukäteen, että jos vaan röyhtäyttää/oksennuttaa uinnin jälkeen, niin purista vaan kaikki mahdollinen ulos, ettei vatsaan jää ilmaa tai merivettä. Joten ajattelin, että merivettä on tullut nieleskeltyä ja hyvä vaan, että tulee ulos. Pahoittelut takana ajaville.

Pyöräreitillä päästellään ensin isoa tietä saaren länsirannikolle myötäisessä tuulessa ja siellä käännytään pienelle lenkille El Golfon upeisiin laavakenttämaisemiin. Sitten lähdetään kipuamaan kohti pohjoista Timanfayan kansallispuiston läpi. Saaren läntinen osa on nuorta, tosi karua laavakenttää ja musta maisema hehkuu aika lämpöisenä. Tosin Timanfayan nousuissa lämpö taisi tulla omista reisistä, kun tehomittarin mukaan tuli tykitettyä yli 20 kW tehot nousuissa. :D Ei siis tule ainakaan kylmä, kun jaloissa on kaksi hetivalmista, ruostumatonta kiuasta. Tuo mittarivirhe tosin vääristi hieman mittarista seuraamani keskiteholukemaa.


The Fire Mountains. Sympaattisen näköinen maskotti.

En oikeasti kivunnut mäkiä kovilla tehoilla, vaan pidin nousuissakin tehot maltillisina ja valmentajan määrittelemissä rajoissa. Mutta paljon näkyi muita pyöräilijöitä, jotka vetivät jo alkumatkan ylämäet todella kovaa. Heille tuskin oli luvassa kovin mukavaa juoksua. Nyrkkisääntö: jos joudut huohottamaan pyöräillessä, menet aivan aivan liian kovaa.

Reitti kiersi Club la Santan ohi ja jatkoi Volcano Triathlonista tuttua reittiä Famaran kylään, joka on muuten ilmeisen siisti surffauskohde ja komeita aaltoja näytti merellä nytkin olevan. Merenpinnan tasolla olevasta Famarasta alkoi reitin eniten odottamani osuus, eli isoimmat mäet. Ensin kipuaminen Teguiseen, jossa oli reitin puoliväli ja siitä edelleen iso nousu (7 km, avg 4%) Mirador del Haria -huipulle. Huipulta lähtevä lasku on jyrkempi (noin 5 %) ja alussa on muutama neulansilmämutka. Vaikka varmuus omaan laskemiseen oli ihan hyvällä tasolla, niin yksi pyöräilijä jätti mut kuin seisomaan tykittäessään aeroasennossa alas. Pyörä vaan heilahteli tuulenpuuskissa. Huh!


Pyöräreitti. Kierrettiin koko saari.

Vielä vimeinen jyrkkä nousu Mirador del Rio -huipulle, missä oli myös väliaikapiste ja takana noin 2/3 reitistä. Tässä vaiheessa tehot näyttivät ihan hyviltä (AP 210 W). Mirador del Rio -huipulta edessä oli 11 km pelkkää helppoa avg 4% alamäkeä merenpinan tasolle, ja tämä tulikin vauhdikkaasti yli 61 km/h keskarilla. Näköetäisyydellä edellä laski ambulanssi, joka kuitenkin pysähtyi nousun puoleenväliin odottamaan rotkoonputoajia. Noh, toivottavasti kenellekään ei kuitenkaan käynyt mitenkään. Vaikka kyseessä on aika helppo lasku, vaatii pari mutkaa reipasta jarrutusta, joten valppaana on syytä pysyä.

Ne pienet oksennukset olivat muuten jatkuneet pitkin pyöräilyä. Eli tankatessani energiaa ja juomaa, vatsa heitti osan aina takaisin ulos. Kokeneempi triathlonisti olisi varmasti tajunnut alkaa ottamaan vähemmän energiaa kerrallaan, mutta useammin. Itse kuitenkin jatkoin suunnitelmani mukaisesti, joten en saanut tankattua kaikkea haluaamani energiaa. Tässä olisi pitänyt myös huomata piilevä nälän tunne, johon olisin hyvin voinut reagoida mussuttamalla mukana olleen ylimääräisen energiapatukan. Noh, tästä oli pyöräilyn aikana alkanut kertymään energiavajetta, enkä jaksanut viimeisten 50 km aikana enää pitää tavoitetehoja yllä. Itse en tosin silloin ymmärtänyt kyseessä olevan energian puute, vaan enemmänkin pelkäsin aloittaneeni pyöräilyn liian kovaa ja menettäneeni jalat liian koviin nousuihin.

Pyöräilyn maaliin tulin kuitenkin edelleen hyväntuulisena ja itsevarmana. Aika oli aika ok, 5:39:47 ja keskari 31,8 km/h. AP näytti tippuneen lukemaan 201 W, mikä ei sekään surkea ollut, mutta selvästi tavoittelemaani matalampi. Pyöräilyn Garmin-dataa täällä.

Huippujuoksulla olisi kuitenkin vielä tarjolla huipputulos. Miten käy Joukon? Lue seuraava osa täältä.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Kisasuunnitelma?

Nonih, pian mennään taas! Kello 07 paikallista aikaa (09 Suomessa) noin 1800 henkilön ihmismassa vyöryy mereen painimaan ja sen jälkeen saa pysähtyä lepäämään vasta noin kymmenen tunnin sporttailun jälkeen.

Pyörä ja pussit ovat telineissä, vaihtoalue on harjoiteltu. Valmiina ollaan.

Tässä suunnitelma huomiseen kisaan:

"..."

Kirjoittelin kisasuunnitelmani teille lähes valmiiksi blogipostaukseksi, mutta päätin lopulta kuitenkin olla julkaisematta sitä (vielä). Sori siitä. Koen, että tässä kisassa se asettaisi liikaa turhia paineita toimia juuri sen mukaisesti.

Tämä kisasuunnitelma on nimittäin tarkka käsikirjoitus (oman tasoiselleni) loistosuoritukselle. Se vastaa käsittääkseni parasta tämänhetkistä suorituskykyäni. Mutta näin pitkässä kisassa voi sattua mitä vain, ja usein sattuukin. Siksipä suorituksen onnistumista on parasta sitten arvioida vasta jälkeenpäin kisapäivänä vallinneiden olosuhteiden valossa. Joten huomenna lähden tietysti toteuttamaan laadittua suunnitelmaa, mutta saattaa olla, että asiat eivät mene aivan käsikirjoituksen mukaisesti.

Onneksi rakastan improvisaatiota.

Jos huvittaa seurata mun menoa, niin se onnistuu livenä Ironman Lanzaroten sivuilla. Mun numero on 755.

- Jouko

perjantai 13. toukokuuta 2016

Tunteita ja tuoksuja

Perusmatkan kisan jälkeen tuli vähän ongelmia; molempiin jalkoihin tulleet monet rakot ja hiertymät kipeytyivät sen verran pahasti, että käveleminenkin oli hankalaa. Seuraavalla viikolla oli kuitenkin tarkoitus tehdä viimeinen pitkä ja kova treeniviikko, joten jalat piti saada käyttökuntoon mahdollisimman nopeasti, ettei tarvitsisi jättää tärkeitä treenejä väliin. Jalkojen rikkinäinen iho alkoi myös punoittaa sen verran paljon, että iski aika kova pelko tulehduksista tai verenmyrkytyksistä tai kaiken maailman ruttobakteereista. Kävin sitten shoppailemassa desinfiointiaineita ja laastareita, jotta saisin puhdistettua ja suojattua haavat. Jalat putsattuina ja teipattuina treenit lähti kaikesta huolimatta hyvin liikkeelle, eivätkä hiertymät haitanneet menoa juostessakaan. Hoidin jalkoja monta kertaa päivässä ja muutaman päivän jälkeen tilanne alkoi olemaan jo paljon parempi.

Loivaa ja pitkää nousua viinitarhojen läpi. Asfaltissa on vanhoja kannustuksia, kuten tässä "Wille ist alles!"

Viimeisinä pitkinä treeneinä tein mm. pyöräreitin kiertämisen kisanomaisella tankkauksella + päälle lyhyt kisavauhtinen juoksukokeilu. Ainakin tuon pyöräilyn jälkeen juoksu lähti helpon oloisesti liikkeelle, mutta pyöräilyn tehotkin olivat kyllä liian matalat. Tästä olisi tarkoitus nostaa tehoja kisaan vielä reippaat 15 W, ja saa nähdä mitä jalat siitä tykkäävät. Pyöräreitti on kyllä haastavuudeltaan ja maisemiltaan aivan upea ja odotan sitä tosi paljon. Kävin myös viime sunnuntaina juoksemassa kahden tunnin kisavauhtisen pitkiksen, jossa kokeilin kisan kaltaista energiatankkausta. Nestettä tarvitaan juoksussa paljon, sillä auringon paahde on tosi kova.

Ja jos en ole vielä muistanut riittävän monesti kertoa, niin kova on myös tuuli. Paitsi uintiin ja pyöräilyyn, se vaikuttaa myös juoksuun yllättävän paljon. Vastatuuleen on aika raskas juosta ja hyvän ja rennon asennon pitäminen tuntuu vaikeammalta. Mutta se onneksi myös viilentää hieman ja saattaa heittää rantakivikkoon iskevistä aalloista piristävän vesisuihkun juoksureitille. Siinä perusmatkan kisassa ollut puhuri taisi muuten olla poikkeuksellisen kova, eikä ainakaan yhtä pahaa myräkkää ole sen jälkeen onneksi ollut, vaikka vähän sadekuurojakin on koettu. Eli kaiken kaikkiaan tuulen voimakkuus on vain normaalin kova.

Videopätkää uintitunnelmista. Joinain päivinä on pomppuista menoa, ainakin jos uskaltautuu uimaan poijuille asti.

Kaikki lajit sujuvat nyt jo ihan hienosti. Perusmatkan kisan uinnissa olleita ongelmia ei ole enää ensimmäisten uintikertojen jälkeen ollut, mutta iso aallokko tekee uinnista välillä tosi raskasta. Pyöräily sujuu mukavasti tuulessakin. Nousuja on kiva punnertaa ylös ja alamäet ovat todella vauhdikkaita. Myös juoksussa askel rullaa ja maisemat vaihtuvat ripeästi. Nyt kisaan on nyt enää viikko aikaa ja treenien pituudet ovat jo laskeneet huomattavasti. Jäljellä olevina päivinä keskitytään lähinnä ylläpitämään kehon vireystilaa lyhyillä, mutta tehokkailla harjoituksilla. Ensi viikoksi on luvassa enää muutamia tunteja treeniä ja muuten vain levätään ja odotellaan kisapäivää.

Monet johonkin kovasti odottamaansa tapahtumaan valmistautuneet varmaan tietävät, miten viimeisinä päivinä tunteet saattavat mennä melkoista vuoristorataa. No, itselläni alkaa myös näkymään merkkejä tuollaisesta... Toisina päivinä kaikki on niin mahtavaa ja treenien mennessä aivan upeasti itseluottamuskin on huipussaan. Toisinaan taas jo pelkkä tehomittarin/sykevyön ja pyörän ajotietokoneen yhteyksien pätkiminen saa verenpaineen voimakkaaseen nousuun pyöräillessä, eikä siihen tunnu edes huutaminen auttavan. Ja tänäänkin kävin aamulla uimassa, mutta vaikka suht tyynessä meressä uinti olisi ollut helppoa, niin kaikki veto tuntui olevan ihan poissa ja meno tuntui tosi tahmealta (vaikka vauhti näytti olleen kuitenkin ihan hyvä!). Tämä aiheutti silti aikamoista epätoivoista turhautumista merellä ja jopa kiukustumista loppua kohden. Kolmatta kertaa uidessani suoraan päin poijua annoin sen kuulla suorat sanat muutaman ei-niin-ystävällisen töytäisyn kera. Treenin lopussa sitten heittelin ensin varusteet rannalle ja sitten vielä takaisin mereen. ***TANA! Onneksi oli lähes tyhjä ranta, niin ei muut nähneet kun hombre finlandés sekoaa. Sitten laskin hitaasti kymmeneen, kävin nöyränä hakemassa varusteet merestä ja menin aamupalalle. Leuka rintaan jne..

Iltaisin käyn lojumassa altaan aurinkotuoleilla The Doors & Led Zeppelin seuranain.

Mieltä täällä koittelee myös aikamoinen herkkujen himo. Puolihoidossa tuolta hotellin ravintolasta saisi aamupalalla ja illlallisella vaikka mitä hyvää, mutta silti pitäisi yrittää pystytellä terveellisissä ja treenien kannalta järkevissä vaihtoehdoissa. Ja kaikki noi kauppojen karkit ja sipsit ja oluet ja rantakahviloiden jäätelöt ja herkut, huoh! Välillä tekisi mieli vain ahmia herkkuja ja löhöillä auringossa kuten noi ravunpunaiset britit. Mutta onneksi matkaseurana on oma tietokone, joten voin vetää hotellihuoneen verhot kiinni, uppoutua töihin ja pysytellä erossa näistä espanjalaisista houkutuksista.

Nyt syömään, tuli nälkä!

Viikonlopputerveisin,

Jouko

Ja hei! Tykkää blogin facebook-sivusta, niin tiedät mitä tapahtuu ja mitä ei!