tiistai 1. syyskuuta 2015

Ironman Copenhagen 23.8.2015

Nyt se on taputeltu.

Rautamiehestä tuli Ironman.

Kauden päätapahtuma ja vuoden kestäneen valmistautumisen päämäärä jätti totisesti jälkensä ja kisan jälkeiset fiilikset ovat lievästi sanoen ristiriitaiset. Olen onnellinen maaliin pääsystä, hyvästä ajasta ja kaikesta saamastani kannustuksesta, mutta toisaalta itkettää, nolottaa ja suututtaa, koska odotin parempaa. Tiesin (luulin) pystyväni parempaan tulokseen ja se olisi ollut upea tapa päättää tämä kausi. Olen pähkäillyt jo monet syyt ja tekosyyt sille, miksi suoritus ei mennyt niin kuin suunnittelin. Olenkin jo monesti mietteissäni keksinyt mikä tai kuka oli syypää. Mutta eipä sellainen spekulointi taida mitään auttaa, joten ei tälle auta kuin antautua ja tunnustaa, että tulos on tulos on tulos. Ja vain juostut tulokset lasketaan, oli omat kuvitelmat omista kyvyistä millaiset tahansa. Kausi on ohi ja taso on tämä.

Kisa on ohi. Huippusuoritus jäi vielä odottamaan ensi kautta.

Ajatella, että oikeat urheilijat joutuvat kokemaan epäonnistuneiden suoritusten aiheuttamia pettymyksiä kaudesta toiseen, varmasti vielä sata kertaa suurempina kuin minä ikinä. Raskasta olisi ammattiurheilijan elämä. Itselleni tämä on kuitenkin vain harrastus ja motivaatiosta huolehtii kilpailuhenkisyys ja narsistinen näyttämisen halu. Elanto ei tästä ole kiinni ja mulle töitä on vielä huomennakin, saavutetuista urheilutuloksista riippumatta.

Mutta nyt asiaan, tässä raportti tämän kauden huipennuksesta lievästi höystetyn ja dramatisoidun trilogian muodossa, olkaa hyvät:


Disclaimer: Jos raporttini ovat mielestäsi liian pitkiä, olet nyt väärässä paikassa. Tai jos et halua sanaakaan lukea siitä, miten minun ruoansulatus toimi tai siis ei toiminut, lukeminen ei välttämättä ole ihana kokemus. Mutta jos mielestäsi valitan turhasta ja teen kärpäsestä härkäsen, olet luultavasti oikeassa. Ehkä itsekin tajuan sen, kunhan kirjoitan tämän tarinan loppuun asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti