Ironman Copenhagen 23.8.2015 - Juoksu

Kuten triathlon ja tämä koko kisaraporttikin, myös tämä juoksu-osa koostuu kolmesta osasta. Ne ovat eri vaiheet, joilla maratonia lähdin suorittamaan.

Alkuperäinen suunnitelma oli tämä:
1: Ota ensimmäiset 20 minuuttia kevyesti ja ala syömään
2: Juokse 2 tuntia tasaisella tavoitevauhdilla ja syö
3: Juokse maaliin niin kovaa kuin pystyt ja syö

Lopputulos oli tämä:
1: Juokse 13 km käsi housuissa vatsaa pidellen
2: Kävele/hölkkää 2 tuntia ja kokeile kaikkia vessoja
3: Juokse maaliin niin kovaa kuin pystyt ja syö

Juoksureitti koostui neljästä kierroksesta aivan Kööpenhaminan ytimessä. Katsojia oli luvassa reitin varrelle erittäin paljon, ja olin kuullut edellisvuosilta kertomuksia aivan uskomattomasta meiningistä ja kannustuksesta.

Juoksemaan lähtiessä erittäin positiivinen asia oli se, että juoksujalat olivat vielä aivan kunnossa. Negatiivinen sen sijaan se, että vatsan kipu vain paheni kun lähdin juoksemaan. Menin todella rauhassa ensimmäiselle huoltopisteelle, missä pidin seuraavan suunnitellun vessatauon. Valitettavasti tämäkään vessakäynti ei auttanut kipuun mitenkään. Jatkoin ensimmäiset parikymmentä minuuttia kevyesti noin 5:15 min/km vauhtia.

Parinkymmenen minuutin jälkeen takaa juoksi TuUL:n kilpailija, jonka kanssa vaihdoin muutamat sanat ja voivottelin vatsan tilannetta. Tällä kaverilla oli juuri suunnitelmaani sopiva noin 4:50-4:55 min/km vauhti, joten liityin seuraan juoksemaan. Mun juoksu tosin oli aika hirveän tuntuista ja pidin jatkuvasti toista kättä housun kuminauhan alla ja venytin sitä niin, etteivät housut painaisi vatsaa yhtään. Myös numerovyö piti nostaa rinnan ympärille, pois vatsan päältä. Sain pidettyä vauhtia yllä noin 10 km asti, kunnes jouduin vain toivottamaan tsempit ja hidastamaan kävelyyn.

Tästä alkoi parin tunnin kärsimys, jonka aikana kävin vessassa noin kymmenen kertaa, joista jokainen oli täysin väärä hälytys. Juostessa / kävellessä tuntui kuin hätä tulisi housuihin ihan hetkenä minä hyvänsä ja vessaan olisi päästävä välittömästi. Bajamajassa istuessa ei sitten tapahtunutkaan mitään, vaan istuskelin siellä vain tyhjän panttina. Erittäin turhauttavaa! Mutta kun vatsa tyyntyi ja kipu väheni heti alas istuessani.

Laahustamista. Välillä teki mieli poiketa taustalla näkyvään omaan hotelliin lepäämään.

Koska olo ei vatsatukosta lukuunottamatta tuntunut muuten pahalta, jatkoin juomista ja syömistä juostessani, kunnes...

15 kilometrin kohdalla, juuri rantabulevardilla laahustaessani, jouduin yhtäkkiä, ilman mitään ennakkoaavistustakaan pysähtymään ja oksentamaan koko vatsan tyhjäksi. Ja kyseessä ei todellakaan ollut mikään pieni ja ujo yökkäys, vaan tavaraa tuli ihan valtoimenaan kadulle ja kengille. Vielä tyhjääkin vatsaa kramppasi ja roikuin kadulla pää alaspäin kunnes kaikki oli ulkona. Ja yleisö huusi kadulla ja veneissä. Kukaan ei tosin kysynyt, että oonko kunnossa... Hetken kuluttua nousin taas pystyyn, heilutin yleisölle, ja jatkoin matkaa. Varmaan aika tervepäisen näköistä touhua tällainen.

Edes tämä tyhjennys ei muuttanut tilannetta mihinkään, vaan vatsakipua ja tätä vessa-juoksu-kävelyä jatkui vielä piiiitkät 13 km. Keskeyttäminenkin kävi kyllä mielessä jatkuvasti, mutta en pitänyt sitä vaihtoehtona. En ollut nimittäin mitenkään uupunut ja mieli sekä jalat olivat aivan kunnossa. Eteneminen kyllä sujui, kunhan piti huolen, ettei vatsa heilu liikaa ja kävi istumassa välillä. Oksentamisen jälkeen aloin juomaan pelkkää kokista, koska kylmä vesi/urheilujuoma tuntuivat nyt tosi inhottavilta.

28 kilometrin kohdalla sitten putket vihdoin aukesi ja sain tehtyä yhden (1) onnistuneen vessakäynnin. Ihanaa. Ja tämä ratkaisi kaikki ongelmat! Vatsaan ei enää sattunut, jalat olivat edelleen kunnossa ja pystyin juoksemaan niin lujaa kuin halusin. Aivan upea tunne! Viimeiset 14 kilometriä tulinkin kiihtyvällä vauhdilla maaliin asti. Viimeisen 14 km keskivauhdiksi tuli reipas 4:45 min/km, mikä herätti aika paljon huomiota yleisössä ja muissa kilpailijoissa kiitäessäni muista ohi aivan hurmiossa. Painelin vaan eteenpäin niin lujaa kuin jaloista lähti, että jäisi edes asiaankuuluva lopetus tälle päivälle.

Viimeisen 14 kilometrin ajan askel oli aika kevyt ja vauhdikas.

Maalisuoralle kaartaessani jaksoin tuulettaa ja saattoi siinä päivän ensimmäinen hymykin irrota. Ei tästä kuitenkaan tullut ihan sellainen tunnevyöry kuin olin odottanut, sillä päällimmäisenä mielessä oli pettymys. En ollut pyöräilyn loppumisen jälkeen vilkaissutkaan aikaa, sillä en halunnut nähdä haaveiltujen tavoiteaikojen valuvan tavoittamattomiin. Siksi taululle pysähtyneet lukemat 10:49:51 olivat todellinen yllätys. Rehellisesti sanoen arvioin viettäneeni matkalla noin tunnin pidempään. Vaikka tavoite oli päästä lähelle 10 h lukemia tai jopa sen alle, tätä asiaa pohtiessa ja raporttia kirjoittaessa olen ymmärtänyt, että kyllähän tämäkin tulos oli erittäin hyvä. Näin ensikertalaisen kokemuksella en oikein ymmärtänyt, mitä kehossa tapahtui ja miten asiaa olisi voinut korjata. Enpä tosin ymmärrä täysin vieläkään, mutta nyt ainakin tiedän millaisia tuntemuksia tällaisessa suorituksessa voi kohdata.

Palautuminen heti käyntiin. Kesän paras olut!

Tässä tulokset.

Tässä dataa Movescountissa.

Käteen jäi mitali maaliinpääsyn merkiksi eli nyt voin myös pitää hankkimiani Ironman-tuotteita julkisesti häpeilemättä. Kaiken kaikkiaan Kööpenhaminan Ironman oli aivan huikea tapahtuma, jopa paljon parempi kuin mitä odotin. Voin varauksetta suositella sitä kaikille, jotka täydellä matkan kisan suorittamista suunnittelevat. Ilmoittautukaa! Alle sata paikkaa enää jäljellä!

Tällä suorituksella en pystynyt puristamaan itsestäni läheskään kaikkea irti, joten myös palautuminen on ollut nopeaa. Jalkoihin tuli pari rakkoa, jotka haittasivat kävelyä hieman seuraavana päivänä. Muuten mitään vaivoja ei kisasta jäänyt. Töissä portaita kiivetessäni tosin huomaan hengästyväni nopeammin, joten kyllä se rasitus siellä taustalla kuitenkin lymyää. Lepo on siis silti tarpeen. Märkäpuku taas kerran hieroi aurinkorasvaa hartioista pois, joten hartiat olivat auringon paahteessa vietetyn päivän jälkeen hieman punaiset. Onneksi kuitenkin vain ihan vähän. Auringossa palaminen ei ole cool.

Kisasta jäi myös niin paljon hampaankoloon, että tekisi mieli päästä uuteen yritykseen niin pian kuin mahdollista. Nyt kuitenkin on ansaitun levon aika, ja seuraava treenijakso alkaa sitten syssymmällä. Päätökset ensi vuoden kisoista ovat vielä tekemättä, mutta ensi vuonna teen täysimatkan ehkä jo alkukesällä. Joroinen varmaan tulee käytyä myös. Myös tavoitteet ensi kauden kisoihin ovat vielä asettamatta, mutta entistä kovempaa on tietysti mentävä!

Finisher-paita on aika siisti, sitä tulee varmasti käytettyä. Mitalin takana muuten lukee "THIS IS NOT A TEA PARTY".

Tämän Rautamies-blogin kirjoittelu on kyllä ollut oikein mukavaa, ja on ollut kiva huomata, että porukka on jopa kysellyt, koska lisää luettavaa tulee. Myös tätä kautta saamani kannustus on ollut mahtavaa, kiitos siitä kaikille! Jatkan tänne kirjoittelua & Facebook-sivun päivittelyä jatkossakin, joten seuratkaa, jos edelleen kiinnostaa.