torstai 24. elokuuta 2017

DNF, mutta ei helpota

Etapin 2 nousut olivat pyöräni välityksillä aivan liian rankat. Jo Col d'Izoardilla olin melko pulassa, mutta koska pysähdyin Fausto Coppin muistomerkille lausumaan pyöräilyn jumalille muinaissuomalaisen rukouksen "AI VOI PERKELEEN PERKELEEN PERKELE", nousi jyrkin Granonkin sitten vielä nätisti ylös. Illalla onnistuin ostamaan ja vaihtamaan fillariin uudet eturattaat, joten kevyin välitys olisi seuraaville päiville vähän mukavampi 34/30.

Fausto Coppi & Louison Bobet
Kolmantena päivänä polvi oli kuitenkin todella kiukkuinen heti aamusta alkaen, enkä pysynyt enää edes hitaimpien ajajien mukana. Raatoauton renkaat rapisivat puolen tunnin ajan ihan mun takana kun yritin yksin nitkuttaa loivaa Lautaretin nousua tosi hitaasti ylös. Kesti pitkään ymmärtää, etten tulisi tällaisen polven kanssa millään selviämään päivän pahemmista nousuista. Neljä kilometriä ennen huippua lopulta totesin, että fuck this shit, pysähdyin ja kipusin erittäin pettyneenä raatobussiin. Tuloksena siis etapilla ja kokonaistuloksissa keskeytys.

Ajoneuvoon nouse!
Mutta vaikka etapin joutuisikin keskeyttämään, saa täällä onneksi vielä ajaa muiden mukana reitit läpi ja etapeilta saa ajatkin. Joten heti kisakylään päästyäni aloin selvittämään, mistä löytyisi sellainen velho, joka saisi polven vielä ajokuntoon. Hierojaksi satuin onneksi saamaan erittäin osaavan ja englantia puhuvan Vincentin, jolle selitin ongelman. Hän vei mut Vincent-nimisen ortopedin pedille, jossa sitten Vincenttien kanssa oikein porukalla tutkittiin missä sattuu ja missä ei. Lopputuloksena totesivat, että kipu on todennäköisesti lihasperäinen ja helpotusta yritettiin saada polven yläpuolisen lihasten hieronnalla. Hieronnan jälkeen kävin vielä parin lääkärin juttusilla ja huolellisen polven tutkimisen jälkeen diagnoosina oli "it's weird". Vikaa ei löydy ja levolla sekä kipulääkkeellä ongelma saattaa poistua tai pahentua. Joten kipulääkeresepti taskuun ja apteekin kautta hotellille.

Neljäs päivä oli onneksi "lepopäivä". Ohjelmassa vain Alpe d'Huezin aika-ajo (13,9 km 8,2 % HC) ja sen jälkeen lepoa. Aamulla laskettelin reitin alas (keskinopeus yli 40 km/h, keskitehot 0 W) ja sitten piti kivuta kelloa vastaan takaisin ylös. Koska en oikeastaan tiennyt pystynkö ajamaan nousua lainkaan, otin alun todella kevyesti. Kolmanneksen jälkeen polvessa ei tuntunut edelleenkään kipua, joten lähdin pikkuhiljaa nostamaan efforttia. Tuloksena mukavan nousujohteinen ajo. Lisäksi mielen valtasi valtaisa helpotus; ehkä pystyn ajamaan vielä seuraavinakin päivinä.

Etappi 5: Superpaha
Huomenna olisi nimittäin luvassa numeroiden mukaan viikon rankin päivä, 183 km ja yli 4600 nousumetriä. Nousuina mm Col du Glandon (25 km 5,4 % HC) ja Col de la Madeleine (19 km 8 % HC). Paree ottaa iisisti. Toivon todella, että polvi kestää lisää ajoa, sillä näitä vuoria on todella tylsää katsella pikkubussin ikkunasta.

Vaikka olihan siellä bussissa tarjolla kylmää olutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti