Enää muutama hassu päivä, niin tömistelen Suomen kurat kengistä ja lennän Lanzaroten lämpöön treenaamaan. Kisaankin on enää vaivaiset 27 päivää! En sanoisi, että kisan läheisyys erityisesti jännittäisi, vaan lähinnä sitä ei malttaisi enää odottaa pidempään. Treeneissäkin on välillä fiilis, että kyllä treenaaminen saisi jo riittää, tätä on puurrettu tarpeeksi, kaikki voitava on jo tehty, en jaksa. Mutta nyt on aika tehdä niitä viimeisiä kovia viikkoja, joihin kuuluu pitkiä kisavauhtisia harjoituksia. Niitä tärkeitä treenejä, joilla elimistö totutetaan pitkään suorittamiseen ja samalla testaillaan nesteytystä + energiatankkausta. Motivaatiota on löydyttävä.
 |
| Keskiviikko: Takana kolme tuntia trainerilla. Alkaa Netflixistäkin loppumaan kiinnostava sisältö, joten ei muuta kuin juoksemaan. |
Täällä Suomessa on pyörätreeniä väännetty lähinnä trainerilla ja on se vaan niin tylsää. Onneksi Lanzalla on aikaa vielä totutella ihan oikeaankin ajamiseen ennen kisaa. Pääsee kokeilemaan kisareittiä ja palauttelemaan mieleen vuorinousujen ihanuutta... Ja siellä kuulemma tuuleekin, mahtavaa.
Niin ja se lämpö. Ihana lämpö. Kuumuus! Sitä ehkä odotan kaikkein eniten. Saa nähdä kuinka pian siellä mieli muuttuu, mutta luulen, että tätä räntäsadetta tuskin tulee kuitenkaan ikävä. Juuri perjantain työmatkalla tehdessäni mäkivetoja maantiepyörällä kaatosateessa painava reppu selässä, mietin, että mitähän hiton järkee tässä oikein onkaan. Olisipa ollut mukava mennä bussilla suoraan kotiin, vaikka päiväunille. Jättää treenaaminen muille tai edes vähän lämpimämpiin aikoihin. Tai miksi edes tehdä työtä, jota kukaan ei näe? POIS POIS negatiiviset ajatukset! Nyt sitä motivaatiota!
Välillä tää treenaaminen vaatii tällaista henkistä taistelua omaa itseä vastaan. Mutta tästä negistelystä huolimatta fiilis on erittäin hyvä. Treeniviikot ovat menneet loistavasti, kaikki lajit sujuu ja itseluottamus on kova.
Satuin muuten huomaamaan, että heti Lanzalle saapumistani seuraavana päivänä siellä järjestetään perusmatkan (1500 m - 40 km - 10 km) kisa, Volcano Triathlon. No tämähän sopisi omasta mielestäni hyvin valmistavaksi harjoituskisaksi ja antaisi heti reippaan alun leirille. Joten ei muuta kuin koutsilta lupa ja sitten järjestäjälle kyselyä, että voinko skipata edellispäivän kisainfot ja saapua vasta aamulla kisatoimistolle noutamaan numeron yms. kamat. Homma järjestyy, joten ensimmäinen kisastartti on siis jo vajaan viikon kuluttua!
Otin lauantaiaamun uintitreeneihin sitten märkäpuvunkin mukaan, jotta saisi edes lyhyen kosketuksen taas siihen, miltä se märkkäriuinti nyt taas tuntuukaan. No, vauhti altaassahan on märkärillä ihan käsittämättömän kova ja meno on todella helppoa. Keho kun alkaa olemaan jo sen verran rasvaton, että märkäpuvun kelluttavuus parantaa uintiasentoa ja liukua merkittävästi. Jos pystyisin uimaan märkkärillä meressä samaa vauhtia kuin altaassa ilman, niin uinti olisi jo aivan uudella tasolla viime kauteen verrattuna. Ehkä tää on vain toiveajattelua, mutta pianhan se selviää.
Ehkä parasta lauantaiaamussa oli kuitenkin se kuivuvasta märkkäristä lähtevä neopreenin tuoksu. Siitä tuli hieno kesäfiilis. Hetkeksi, kunnes ikkunaa piiskaava räntäsade taas palautti todellisuuteen.
 |
| Taas se aika vuodesta, kun kylppärin täyttää neopreenin vieno tuoksu. |
Tämä perusmatkan kisa tulee myös olemaan kauden ensimmäinen kosketus avovesiuintiin sekä lämpimässä pyöräilyyn ja juoksuun. Ja alla tulee olemaan edellispäivän matkastressi ja lyhyet unet. Joten vauhdit ei varmaan päätä huimaa, mutta siitä huolimatta kisasta tulee varmasti hyvä harjoitus. Ja siitä sitten suunta ylöspäin kohti kolmen viikon päässä odottevaa IM-starttia!
Ensi viikolla alkaa tavaroiden keräily ja pakkaus. Toivottavasti ehdin seuraavina viikkoina kirjoittelemaan teille enemmän kisavalmisteluista ja tulevista treeneistä. Heittäkää viestiä blogiin/facebookiin, jos tekee mieli kommentoida.
Ja tykkää blogista Facebookissa, niin pysyt menossa mukana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti